Kiva-aksaa

Juuri kun pääsin viime kirjoituksessa valittamasta viimeaikojen niin ja näin menneistä agilityilyistä niin nyt on sitten kyllä tultava ottamaan sitäkin valitusta vähän takaisinpäin:) Tämän viikon reeneissä on ollut jotenkin ihan eri asenne päällä ainakin koiralla, ehkä sitten mullakin. Jo tiistaina  omissa treeneissämme koira tuntui liikkuvan kivasti, ja olikin hieman ongelmia ehtiä ohjaamaan kohta vastakäännös - persjättö - sylivekkijaakotus radalla:D Montakohan kertaa sitä hiottiin koska se viimeinen askel sinne syvään sylivekkiin jäi aina ottamatta kun koira oli mun kanssa tasan samaan aikaan esteellä. Mutta onnistuhan sekin, kuten myös keppien haku melko jyrkästä avokulmasta ihan mukavasti.

Muuten tällä radalla ei mitään ihmeellistä ollut, joten otettiin lopuksi nopeutta puomilla. Siis Marja oli edessä heilumassa lelun kanssa (kun kuollut lelu ei sillälailla anna vauhtia Lucaan) ja tosi nopeita vapautuksia. Nytkin huomasi nimittäin selkeästi, että vauhti reenin alussa oli tosi hyvä kunnes mentiin muutaman kerran kontaktille ja hiipiminen alkoi. Ilmeisesti siis nyt pitäis vaan paljon paljon ottaa nopeita vapautuksia ja tuo tuntui toimivan hyvin tuo edessä oleva palkka. Sitten jos tällä mennään siihen, että rupeaa tulemaan niitä varastamisia niin sekin on kuitenkin parempi kun hitaat kontaktit. Kokonaisuudessaan siis onnistunut treeni! Enemmän vaan pitäis itse keskittyä siihen, että rataantutustuessa on oikeasti ajatus mukana ja että kentälle mentäessä tiedän, mitä aion treenata ja siinä on myös joku järki! Nyt kesän aikana varsinkin liian usein näihin tiistain treeneihin oon mennyt aivan takki auki ja lähtenyt vaan tekemään jotakin ja katsonut mitä siitä seuraa. Ehkä siinäkin on ollut yks syy vähän lässähtäneisiin treeneihin..Itseasiassa melkein onnistuneemmat treenit olen aina saanut aikaan torstaisin yksin, kun silloin oon sitten ottanut enemmän niitä juttuja mitkä ei tiistaina ole toimineet ja ylipäätään pienempiä asioita, ei niinkään rataharjoitusta.

Rataharjoituksesta puheenollen kyllä sekin äärimmäisen tärkeetä olis! Nimittäin se vain tuntuu olevan niin mahdottoman vaikeeta meidän tehdä 20 esteen rataa virheettä, oli sitten treenit tai kisat. Se on oikeastaan se mikä mua tällä hetkellä eniten turhauttaa Lucan kanssa treenatessa, ei edes ne sinne ja tänne edestakaisin häilyvät kontaktit:) Noh, eilen päästiinkin tätä testaamaan oman seuran epiksissä pitkästä aikaa. Jälleen koira tuntui kyllä äärimmäisen mukavalta käteen! Siis oikeestaan paremmalta kun pitkään aikaan, vaikka se kävikin ihan selkeesti korkeemmilla kierroksilla kun pitkään aikaan ennen kentälle menoa. Vähän ihmettelin että se korkea vire kuitenkin oli nyt pelkästään hyvästä, koska rataa se teki kyllä todella kivasti ja vauhdilla. Tuomari Heinikin huomautti useampaan otteeseen että miten se menee tommosella raivolla:)

No mutta vireestä viis, virheitähän sinnekin radoille mahtui. Ekalla radalla tuli yksi rima alas mun erittäin huonon valssin takia ja molemmilla radoilla samassa kohtaa koira ei mennyt edessään olevalle Aalle vaan pujahti aivan törkeästi sen alle putkeen. Noh, veikkaanpa että tähän oli syynä lihasjumit aamuisesta juoksulenkistä (tai jostain aiemmasta) koska aina silloin tällöin sillä tulee just tollasia, että nimenomaan aalle meno on vastenmielisempää. Onhan se varmasti kaikista raskain este suorittaa ja jos jossain on jumeja niin vielä vähemmän kiva. Muuten kuitenkin aivan tosi kivaa menoa, kontaktit oli nopeat, joskin liipasimella. Otinkin ne kaikki ihan selkeästi vaan nopeilla läpijuoksuilla. Nyt on tän viikon agilityt reenailtu, huomenna tokoillaan Sinin kanssa ja viikonloppuna on tiedossa erittäin nautittavaa huippu-agilityä Seinäjoella karsinnoissa:)

Tilannepäivitys ajalta ikuisuus

huhhuijaa! Kesä on hujahtanut jo heinäkuun puoliväliin ja meikäläinenki palaa huomenna reilun neljän viikon lomalta töihin. Kauheeta! Olen oikeastaan ihan suosiollakin antanut nyt tän blogin olla rauhassa, kun ei ole oikein tuntunut siltä, että olis mitään kirjoiteltavaa. Jossain vaiheessa kai jo ajattelinkin, että hautaan koko blogin sieltä takaraivosta kummittelemasta, mutta turhaapa se taitaa olla:) Jos sitä vaikka taas jossakin vaiheessa innostuu kirjoittelemaan edes silloin tällöin. Onhan tämä mukava tapa selvitellä myös omia ajatuksiaan harrastamisen suhteen!

Kolmosiin nousemisen jälkeen me on Lucan kans kisattu agilityssä hyvin hyvin löysällä tahdilla. Yhteensä vasta viidet kisat on nyt takana, vaikka noustiin maaliskuussa:D Noh, en tiedä kumpi johtuu enemmän kummasta, mutta myöskään tulostasolla ei olla juhlittu. Tämän tulevan kisakauden aikana tavoitteena on käydä kisaamassa silloin kun se sopivalta tuntuu, mutta ressiä en aio asiasta ottaa. Viime aikoina reenitkään ei ole menneet ollenkaan putkeen. En tiedä enkä enää muistakaan mitä kaikki siinä on mättänyt, mutta erinäistä tökkimistä kuitenkin; ihmeellisiä "kohtauksia" että koira ei vaan pysty suorittaan jotakin juttua mikä on mennyt väärin pari kertaa tai sit kontaktit hiivitään tms haahuilua.. Jotenkin on ollut hyvin turhautunut olo usein treenien jälkeen, ja silläpä myös kaikki ylimääräinen onkin jäänyt kevään jälkeen hyvin vähiin. Ehkä tässä taas syksyllä saadaan enemmän tatsia takaisin, toivon mukaan.

Tokon suhteen on reenailtu nyt sekä itsenäisesti, että Sinin opissa. Kyllä tokoilu vaan kesällä on mukavaa kun saa tuolla nurmikentillä painella:) Mun mielipide kokeeseen menosta vaihtelee aina treenipäivän mukaan. Toisena päivänä tuntuu että kyyyllä se nyt vaan täytyy päättää joku koepäivä ja mennä ainakin kokeileen, toisena taas palaan siihen mun perinteisempään tokoilun periaatteeseen, että kyllä ne liikkeet pitää oikeasti osata HYVIN ennenku kokeeseen lähetään itteään nolaamaan. No sillä periaatteella + meidän treenimäärillä me ei ehkä olla ihan äkkiä menossa. Mutta katotaan ny kuitenkin. Kyllä tässä kesän aikana jotain edistystä on tapahtunut, lähinnä ehkä tunnarissa, kakeissa ja ruudussa. Metalli on edelleen se joka kaikista pahiten mättää ja luoksetulon maahanmenot tullenee hyvänä kakkosena. Syksyn suhteen oon kuitenkin melko toiveikas, että jos edes tähän tahtiin ehditään treenailla niin kyllä sitä sit kokeeseenkin päästään:)

Meille on ensi viikolla tulossa hieman perheen lisäystä, voisi ehkä jopa sanoo että vihdoinkin:) Asia on muhinut tuolta vapusta asti, jolloin mulle vinkattiin tällaisesta tulevasta pentueesta ja nyt sitten alkaa olla h-hetki käsillä. Kyseessä on siis puolalainen Never Never Land -kennel, josta mulle tulee bordercollie pentu:) Tämmösen koiran saaminen oli mulle aivan uskomattoman hieno mahdollisuus joten pakkohan siihen oli tarttua, ja onhan sitä asiaa mielessä pyöriteltykin jo melko pitkään. Aika on tuntunu tosi pitkältä sieltä toukokuun alusta alkaen, mutta nyt vasta viime viikkoina asia on alkanu mulle selkiytyä ja nyt jo tuntuu, että enää ei jaksaisi millään odottaa! Tiedossa on siis varmasti tulevaisuudessa myös pentupäivityksiä ja Lucakin ehkä tulee kertoilemaan omia tarinoitaan ja näkemyksiään siitä, miten täällä alkaa elämä sujua, kun hänen ylhäinen rauhansa ja ainoan lellikin asemansa joutuu hieman koetukselle:)  Ehkä siis palailemme asiaan jo melko piankin...