maanantai 30. heinäkuuta 2012

PitsiAgi

Jostain ihmeestä joku järjesti lauantaiksi aivan mahtavan sään kisoihin! Jo se omalta osaltaan nosti kyllä kisapäivän fiilistä mukavasti, ja ihan luottavaisin mielin lähdin muutenkin Marjan kans kohti Raumaa:)
Jotenkin se tuli silti niin (HIENONA) yllätyksenä, että Luca jo eka radalla lähes kahden kuukauden kisatauon jälkeen suoritti kontaktit mahtavan hyvin! Ekan kontaktin jälkeen en edes meinannut tajuta vapauttaa ja jatkaa rataa kun jäin ihmetteleen, että mitäs nyt tapahtu:D

Koostettuna kaikki kolme rataa:
- Eka rata oli hyvän tuntuista menoa. Suoran putken jälkeen oli eteen hypylle meno, jossa itse olin pahasti jäljessä. Meni kyllä suorittaan hypyn hienosti epäröimättä, mutta meinasi jostakin syystä lähteä kääntymään hypyn jälkeen väärään suuntaan. Sain kuitenkin kalasteltua vielä tämän oikein, mutta sitten jännitys iski keinulla, jolle teki kiellon, jonka jälkeen jäi pyörimään häärimään ja kerkesi suorittamaan yhden (melkoisen yllättävän) putken ennen kuin otti keinun. Tältä radalta siis hylly kolmanneksi viimeiseltä esteeltä, mutta ei voinut harmittaa paljoa kun ne KONTAKTIT onnistui:) Mahdollinen kielto keinulta kävi kyllä mulla mielessä etukäteen kun se on ollut näiden ongelmien aikana se kaikista inhottavin Lucalle, mutta olin kuitenkin ihan tyytyväinen siihen, että kiellon jälkeenkin se pystyi suorittamaan sen ottaen kontaktin hyvin!
- Toisella radalta nollan kalastelu ratkesi omaan hätäisyyteeni.Alun suoran jälkeen oli melko tiukka suunnan muutos ja tietysti rääkäisin "Luca" tai jotain muuta turhaa juuri sen hypyn päällä, missä pitäis kääntyä.. Ja kun koira on herkkä tällasille niin rimahan sieltä tuli alas, mutta otan tän omaan takkiini kyllä! Olishan se sieltä kääntyny rääkymättäkin, esim. ohjaamalla.. Vanhan kehäketun (Marjan) neuvosta viisastuneena tuli mieleen, että ehkä näissä ykkösluokan kisoissa ei kannatakaan tavoitella sitä täydellistä rataa ja nopeimpia käännöksiä vaan tähdätä siihen, että nolla tulis. Jotenkin sitä vaan yrittää muka kauheesti yliohjata. Tälläkin radalla keinu oli vähän niin ja näin, meni hieman sivusta ylös ja pompsahti pois ennen vapautusta.. Mun mielestä se sieltä tippuminen oli kuitenkin ihan vahinko kun tasapaino petti huonon ylösmenon takia, eli jatkoin rataa. Lennokkaan keinun jälkeen sitten puomi oli hyvin varovainen, alastulolla odottelin, että  hiipii alas asti ja pysähdytin siihen ihan rauhassa, kehuskelin suoriutumisesta. Rata oli lopulta vitonen, mutta tietysti aika kamalan hidas kun siinä puomilla touhuiltiin pitkään. Eli ilman sitä rimaakin olis ollut vaan hidas nolla.
- Hypärillä sitten vaan mennä posoteltiin, eipä siinä ollut mitään ihmeempää. Ainoa epäröintikohta tuli ennen putkea jonka suu oli aavistuksen näkymätön, Lucalla oli ajatus eteenpäin ja ehti käydä vähän matkaa hakemassa kohti toista putkea, mutta palasi nätisti ja nollahan siitä tuli:) Ei siis tämäkään mikään täydellinen rata, ajasta olis ilman epäröintikohtaa nipistetty varmaan pari sekuntia ainakin, mutta... Nolla kun nolla, näin kai se on ajateltava. Mietin kyllä valssia ennen sitä putken suuta jolla lähti haahuileen, mutta kun kukaan muukaan ei tehnyt siihen mitään niin en sitten alkanut säätämään. Myöhässä ollut valssi olis sitten taas saattanut aiheuttaa riman tippumisen siinä hypyllä, eli niin tai näin:) Mutta mää nyt tykkään aina spekuloida!

Täytyy kyllä sanoa, että tän reissun jälkeen kisamotivaatio nousi taas rymisten korkealle kun noissa kontakteissa vihdoin näyttäisi tapahtuneen jonkin näköinen naksahdus parempaan. Eikä se tuplanollakaan niin kauana ollut. Oli kiva kisata, kun koira oli samanlainen kuin reeneissäkin! Ainoa joka jäi kaivertamaan oli se, ettei vieläkään saatu sitä nollavoittoa, oli niin pirskatin nopeita koiria kisaamassa ja tietysti vielä noi ylimääräiset häärinnät aiheutti sen, ettei aikoja voinut ihan verrata kummallakaan tulosradalla..Hypärillä oltiin siis kolmansia. Jospa sitten samalla kun se viimeinen luva-nolla sieltä tulee niin tulis eka voittokin!

PS: Marjan ja Reiskan päivä meni melkoisen näpsäkästi: Eka radalta, neljänsistä kisoistaan nollavoitto ja nousu kakkosiin, sitten siellä ekalta radalta jälleen voittonolla ja luva, hypäriltäkin vain vitonen. Kelpaa siinä paukutella henkseleitä:)

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Tokot ja agit

Jeps, keskiviikkona vähän tokoilun tynkää Marjan pyynnöstä. On se hyvä, että joku patistaa reenaamaan edes joskus:D
- Ruutua PIITKÄSTÄ AIKAA! Kammottavaa kuinka tämmönen liike menee takapakkia kun ei reenaa. Kun ei löydy iteltä törppöjä ruutunauhasta puhumattakaan, ja tilakin on usein kortilla niin kovin vähille jää.. Noh, tehtiin 4-5 toistoa suoraa merkiltä lähetys ruutuun, jossa kosketusalusta. Muutamalla kerralla Marja kävi taputtamassa alustaa, muutamat ilman. Ihan ok kuitenkin meni tauon jälkeen, vauhdilla ruutuun asti, joskin muutaman kerran etsi jonkun reunatörpön ja jäi sinne töksöttämään. Kutsuin siis pois ja uudelleen koko lähetys, koska kuten Maria on legendaarisesti todennut, Luca on hyvin merkkiuskollinen tyyppi:D
Jos ei oteta huomioon näitä muutamia reunatörppöongelmia niin olin kuitenkin ihan tyytyväinen siihen, että meni (muistaakseni!) hidastelematta suoraa ruutuun asti eikä esim. vinkunut matkalla.. (Sitäkin on ilmennyt joskus:))
- hyppynouto tökki, meinasi takaisintullessa kiertää esteen. Noh, pistin tämän nyt yhden kerran ongelman piikkiin, koska yleensä on aina mennyt hyvin. Muutenkaan ei ollut ollenkaan niin nopea nouto mitä yleensä..Otin sitten takaisintulon vielä avun kanssa.
- Sitten tehtiin vielä jäävät liikkeet evl-tyyliin. Istumisessa annoin avun, hyvin jäi. Myös maahan ok, seisomisessa oli kuulemma ottanut sekä jäädessä, että mun takaa tullessa molemmissa puolikkaat askeleet. HRR!! Ärtsyä. Noh, voisipa tätäkin joskus ottaa ihan sellaisena pentuajan harjoituksena, että käveleskelisi ja pysähdyksistä nakki lentää taakse. Tosin eihän sitä nyt vielä voittajassa tällaisenaan edes tarvita...:) Tässä myös reenauslistalle tuo kun kävelen takaa niin suora seuraamiseen lähtö, se saisi olla vielä sujuvampikin.

Eilen sitten vielä reenien vetämisen jälkeen lyhyet agittelut. Rata oli melkoisen haastava, ehkä vähän turhankin näin viimeiseksi reeniksi ennen kisaa. Hienoa oli kuitenkin se, että vaikeista kuvioista (ja mun toimimattomasta ohjauksesta) huolimatta yhtäkään rimaa ei tullut alas reenissä, jipii:) Kontakteissa ei taaskaan ollut ongelmaa, joskaan nyt ei niitä otettukaan kun muutama. Mutta juu, ihan ok pikkureeni, koira oli taitava, mutta vähän jäi harmittaan oma kämmäilyni siinä yhdessä kuviossa!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Kisarataa reeneissä

Maanantaina kentällä oli vielä torstain episrata ja tehtiin sitä sitten. Radassa nyt ei sinänsä mitään niin erikoista ollut, joten keskityin vain lähinnä kontaktien suoritukseen. Niissä ei tainnut tulla yhtäkään virhettä, ei edes lipsahdusta..jos oikein muistan:) No, jokatapauksessa mitään ongelmaa ei tietenkään taaskaan ollut, mutta katotaas vaan viikonloppuna kisoissa.

Ne rimat, jotka kisoissa tippui pysyi myös nyt hyvin ylhäällä, ja yks huomionarvoinen hyvä juttu on muuten se, että sen takaakierto-valssi harjoituksen jälkeen (pari viikkoa sitten) ei ole tullu yhtäkään epäröintiä tai kieltoa niissä kohdissa. Hyvä hyvä! Just viikonloppuna MM-karsintoja katsellessakin tuli puhetta, että takaakierto-valssi on kyllä kans semmonen yks piilovaikea ohjaus, siinä täytyis jalkojen liikkua niin pirun ripeästi pois koiran tieltä taakse törkkäyksen jälkeen ja vielä oikeaan suuntaan:) Viikonlopun aikana tästä nähtiin kyllä monta tyylikästä esimerkkiä!

Lopuksi tehtiin keppiharjoitusta, sivulle irtoamista. Putken kautta lähetys kepeille ja sitten melko jyrkästikin sivulle irtoamista. Ensin pari kertaa lopetti kepit kesken kun mulla oli pallo kädessä, mutta kun palkka tuli edestä Marjalta niin teki joka kerta hyvin katse eteenpäin loppuun asti, joskin vauhti olikin hidas loppua kohden: epäröintiä kun tulee niin heti vauhti hidastuu. Itseasiassa tällaisia sivullepäin irtoamisia oon kyllä tosi vähän tehnyt, enemminkin tasaista etäisyyttä sivulla ja sitten eteen irtoamisia. Se on sikäli hyvä, että olis joskus helpompiakin ratoja reeneissä, koska sillon jäisi paremmin aikaa tällaselle hiomiselle.

Vielä täytyy itselleni muistutuksena laittaa, että oman liikkeen rytmityksellä, esim. vauhdin hidastamisella nopean suoran jälkeen olis ehdottoman suuri vaikutus! Luca kun ei käänny ilmassa kovin tehokkaasti, se pitäisi saada kääntymään/jarruttamaan jo ennen ponnistusta. Siksipä siis tähän huomiota jatkossa, nyt jäi kokeilematta, kuinka tiukasti käännöksen olisi saanut tehtyä yhdellä radan suoralla jos olis oikein tehokkaasti jarruttanut..

Torstaina ehkä otan vielä jotain pientä samalla, kun kentälle kerran menen ja katotaan sitten kuinka pahasti lauantaina heittää:)

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Epishaihattelua

Hohhoijjaa. Eilisissä epiksissä palattiin taas siihen perusongelmaan, mikä tässä pelkän reenailun myötä on jäänyt vähemmälle huomiolle, sikäli kun sitä ongelmaa ei ihan sellaisenaan reeneissä ilmene. Kolmesta radasta kaksi ensimmäistä meni jälleen täysin pelleilyksi, kun kontakteja vain ei pysty suorittaan; joko ei mene koko kontaktille vaan tekee kaikkea muuta kuten hakee muita esteitä jne tai sitten menee ja tulee sieltä sukkana myös pois. Tietysti niitä tekee jo vähän mieli vältellä kun kai sekin sen verran tajuaa, että joku niissä mättää.

Kolmannella radalla sitten suoritti kuitenkin kaikki kontaktit, jotenkuten. Eli siis puomilla ja keinulla jäi puoleen väliin kontaktia ja siitä piti houkutella alas asti. Jatkoin kuitenkin radan loppuun asti koska se nyt kerran ne TEKI. Itse vaan olin siinä vaiheessa jo niin kypsiintynyt, että en ollut rataan tutustunut kovinkaan ajatuksella ja mokailin loppuradasta sitten niin, että plörinäksi meni sekin. Noh, rata suoritettiin kuitenkin äärimmäisen sekavasti ja epävarmasti loppuun asti. Kaiken lisäksi ainakin toinen ja viimeinen rima tuli alas, eli  mikään ei toisin sanoen toiminut. Että näin taas.

Onneksi olen nyt ilmottautunut sinne Raumalle niin ei voi perua sitä enää. Kyllä vaan ärsyttää tämä homma niin valtavasti, että pian loppuu kisailut kokonaan jos ei mitään muutosta ala tapahtumaan. Ongelman ydin on varmaankin siinä, että itse ressaan kontakteja kisatilanteessa niin paljon ja Luca taas aavistaa sen ja sitten meillä kummallakaan ei kestä pää:D Siis mulla ei kestä esittää leppoisaa mieltä kun  kontaktien epäonnistuminen harmittaa jo etukäteen ja Lucalla ei kestä sitä, että minä olen erilainen. Raumalle siis ei kai auta muu kun yrittää väkisin kaivaa jostain hyvää mieltä ja kehua ja lällytellä koiraa vaan kovasti, jotta sen saisi mahdollisimman rentoutuneeksi ennen kisaa. En tiedä.

Noh, viikonloppuna seurataan tiiviisti MM-karsintoja, nyt täytyis vielä vaan koittaa saada jonkin näköinen arvausrivi joukkueista kasaan, kas kun meidän seurassa on tapana järjestää nämä veikkauksetkin hieman järeämmän kaavan mukaan:)

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Mitä kesää tämä muka on??

Kyllä meinaa ottaa pannuun nämä "säät". Viime viikko oli lomaa ja lähinnä täytyi kehitellä tekemistä jolla pääsisi ulkoilmaa karkuun! Pyh! Nooh, onneksi en ollutkaan asettanut tälle heinäkuulle minkäänlaisia tavoitteita reenaamisen suhteen, ja täytyy kyllä sanoa, että se on tehnyt hyvää meille molemmille!
Reenattu kyllä on, mutta hyvin rentoon tahtiin ja mukavilla mielin, vaikka mikäs sitä hymyillessä kun reenit on sujuneet viime viikkoina aina niin mukavasti:) Rauman loppukuun kisoihin ilmosin meidät, että katotaan nyt tuleeko sitten taas paluu karuun kontaktitotuuteen... Tällä viikolla startataan oman seuran epiksissä noin niinkun testimielessä.

Eilisen+sunnuntain reenailuita (sama rata molemmissa): vähän semmoista höntsyilyä, en oikein jaksanut kunnolla keskittyä radan lukemiseen joten ohjaukset oli jotenkin sinnepäin. Typerää, ja koiran mielestä varmasti turhauttavaa:D Tästä johtuen tehtiin melko lyhyitä pätkiä, rimat pysyi hienosti ja vauhti hyvä. Muutaman kerran tuli TAAS varastamisia kontaktilta, ja nyt: MUN PITÄÄ MUISTAA, ETTÄ EN PALKKAA SIITÄ KORJATUSTA SUORITUKSESTA ENÄÄ KOSKAAN:) Äh, miksi se on niin vaikeaa tajuta. Heti sujui huomattavasti paremmin eikä eilen tullut kun yksi karkaaminen kun olin päässyt pari kertaa tekemän oikealla tavalla. Plaah. Alkaa itseänikin jo naurattamaan nämä kontaktiongelmat, ne ei varmaan tule koskaan loppumaan:D 
Rata oli melkomoista pyöritystä ja toisaalta nopeita kohtia joiden jälkeen tiukkoja käännöksiä. Näissä se huonosti suunniteltu ohjaus todella kostautui: kaarrokset meni osin tosi pitkiksi ja oli vaikeaa saada kääntymään tiukassa kohdassa. Omaa laiskuuttani! Olisi ollut mielenkiintoista nähdä miten radan muutamat kohdat suoritetaan onnistuneesti ja ei-kökösti:D Noh, tästä reenistä en saa kyllä enempää irti, mutta sanompa vaan vielä: PET = pyöritys ei toimi. Sitä pitäis reenata toimivammaksi, se on hyvä ohjaus!!

Ollaan tehty myös kotireeninä tunnaria ritilän kanssa. Sunnuntaina kokeilin lisätä kerralla enemmän kapuloiden määrää ja kuudessa kapulassa alko pojalla hiki pukkaamaan otsalle: melkomoinen läähätys ja pieni vinkuna:) Haistelun tarkkuus selvästi hieman kärsi kun tuli kauhea jännä löytää se oma, mutta yritti kuitenkin kovasti! Heti kun syksyn ohjatut tokottelut alkaa, ajattelin näyttää liikkeen mallin Marialle ja kysästä miten nyt kannattaisi jatkaa.. Ritilä kapuloiden päällä on kyllä tehnyt ihmeitä haistelun suhteen, nyt kun sen vielä sais pois ja taso pysyisi samana niin avot! 

Viime viikolla Luca majaili Reinon ja Ronin luona pari päivää, kun me oltiin reissussa. Oli kuulemma päässyt myös reeneihin mukaan höntsyilemään ja kotona vartioinut portaikon ikkunasta ympäristöä tehokkaasti. Todennäköisesti Luca ajatteli, että ei noista bortsuista oo kyllä tähän vartiointihommaan sitten yhtään, jonkunhan tässä täytyy ottaa asia hoitaakseen! Lisäksi äitini mietiskeli tässä viime viikonloppuna, että Lucalle on tainnut siirtyä nyt lauman huolestuneimman koiran titteli Ronilta, kun se nykyään näyttää jatkuvasti siltä, kuin sillä olisi kaikki maailman huolet kannettavanaan. Mielestäni allaoleva kuva kertoo jotain ihan muuta?


perjantai 13. heinäkuuta 2012

Tiistai-Tokoiluja

Tokon suhteen on oltu tässä hyyyvin kevyellä linjalla, hyvä jos kerran pari viikossa otettu jotain muutamaa pientä juttua, kuten seuraamisen sivusiirtymiä tai käännöksiä tai muuta yhtä mitätöntä:) 

Tiistaina kuitenkin reenailtiin vähän sitäkin, tosin päivitys tulee nyt vasta muutaman päivän kesäreissaamisen takia:
- ohjattu nouto: otin kaksi kertaa molemmilta puolilta. Joka kerta lähti suoraa epäröimättä oikealle kapulalle, mutta vasemmalla puolella epäröi jostain syystä kapulan ottamista. kapula oli melko lähellä jotain puskaa, ja ekalla kerralla lähti jopa kiertämään puskaa ja haahuili sen näköisenä, että todennäköisesti luuli hetken tekevänsä joko ruutua, merkkiä tai takaakiertoharjoitusta:D Tyhmä minä kun laitoin kapulan sellaseen paikkaan muutenkin epävarmassa liikkeessä.. Mutta pidot ja tuonnit on ihan ok. Tarvis vaan kovasti saada itsevarmuutta siihen lähtemiseen ja kapulan ottoon. 
- muutaman kerran otin myös hyppynoudon. Se on hyvä! 
- jäävät: tein sekaisin salmiakkikuviossa, näissä ei ollu mitään ongelmia, pystyin ikkunasta peilaten katseleen miten jäi maahan ja seisomaan, ja oli itseasiassa tosi hyvät. Istumisessa annan vielä apua, koska sitä on tehty huomattavasti vähemmän. Istumista pitäis harjotella pelkästään enemmän..
- luoksetulon stoppi: otin muutaman kerran hypyn takaa kierrolta pysäytyksen, näitä on tehty sen verran, että Luca ennakoi pahasti.. eli tämä menettänyt vähän merkitystään. Sitten otin myös luoksetulon normimatkalta, vain yhden kerran pysäytyksen joka oli..noh.. ok. Tästä liikkeestä ei varmasti koskaan tule hyvää:) Loppuun pari kertaa läpijuoksuja. Näitä oon nyt pyrkiny tekeen eniten, ja vauhti onkin tosi hyväksi palautunut! Se tietysti kasvattaa myös sitä pysähtymismatkaa, sikäli kun Lucan mielestä kesken juoksun ei ihan tuosta vaan pysähdytä:) Ainiin, ja maahanmenot on jääneet aivan heitteille, kun tää stoppi on niin iso ongelma, mutta toivon, että se maahanmeno pysyy siellä jossain takaraivossa hyvänä:)

Oli todella kivat reenailut pitkästä aikaa! Odottelen kyllä siinä mielessä jo kovasti elokuuta, että huvittaisi taas keskittyä vähän enemmän tähän tokon reenaamiseen. Kovasti olisi toiveissa saada koira voittajakuntoon syksyksi. Uskon optimistisesti, että se ei vaatisi ihan mahdottomia, mutta säännöllisempää reenausta se kyllä vaatii:)


tiistai 10. heinäkuuta 2012

Hengissä ollaan!

Näin tosiaan ollaan, vaikka tässä onkin vierähtänyt edellisestä kerrasta vähän turhan kauan:) Mutta totta puhuen, tällä välillä me ei olla ihan hirveästi tehty Lucan kanssa mitään mainitsemisen arvoista, koska viime viikon maanantain reeneissä harjoiteltiin vielä tuota samaa rataa, josta viimeksi kirjottelin, eikä siinä silloinkaan tainnut kummempia uusia asoita ilmetä.

Eilen kuitenkin omissa reeneissä kunnostauduttiin, ettei nyt aivan menisi plörinäksi tämä heinäkuu.
Nyt iski myöskin blackout mitä siellä tapahtui, mutta yritän muistella..
- alun tiukassa pakkovalssikohdassa huolimaton hyppy ja siiveke nurin. Tää on just niitä kohtia kun se lähtee hyppään NIIIIN viistosti, että siinä siivekkeet on ihmeissään. Otin heti uusiksi ja ei ongelmaa, kokosi itsensä paremmin.
- Toinen tiukka kohta oli tosi viisto hyppy+sylkkäri: ei ongelmaa kummassakaan. Sylkkäri kyllä ihan sopii Luksulle!
- radan ongelmallisin kohta oli melkoista pyöritystä:) kohta, jonka arvelinkin olevan ongelmallinen oli takaakierto-valssi yhdistelmä: näissä kohdissa Luca yrittää tietysti olla erityisen tarkkana rimojen kanssa, ja sen takia se on nyt muutaman kerran tehnyt kieltoja siihen. Paremmin toimii yleensä takaakierto-persjättö, ja teinkin nyt radalla niin. Myöhemmin otin vielä pelkkää tätä kohtaa palkkaamalla ja ensin matalammalla rimalla. Lopulta se meni ongelmitta. Näitä takaakierto-valsseja kannattaisi kyllä palkkailla niin saisi ne tyhmät epäröinnit sieltä pois.. Toinen juttu, mikä itseni pitää huomioida on se, etten vain mene taakselähetyksessä siivekkeen eteen töröttämään!
- pyöritys vs. sylivekki-jaakotus --> sylivekki-jaakotus on ehdottomasti parempi!
- ennakoiva valssi meni joka kerta meeelko pitkäksi, mutta tätä ei enää ruettu enemmälti hiomaan, koska oli reenattu jo niin pitkään..
- radan ainoa kontakti meni hienosti Elinan tavalla ilman hairahduksia, hyvä hyvä!

Olisi mukava saada pitkästä aikaa myös kuvia kehiin, mutta en ole vieläkään saanut aikaiseksi käydä valkkaamassa Eveltä juhannuskuvia itselleni..:/ yritetään!