perjantai 19. lokakuuta 2012

Back to business

Noniin viikonlopun kisareissusta on palauduttu, tai no ei me siitä mitään oikeastaan palauduttu kun reenattiin heti maanantaina:) Tuttu rata eikä siinä muistaakseni mitään erikoista ollut. Kontaktit oli nyt melko epävarmat, kerran tuli aan lujaa ja lipsahti sieltä poiskin itsekseen, puomi taas oli hidas ja epäilevä. Palkkailin muutaman kerran namilla sinne oikealle paikalle, pitkästä aikaa.Ei paljon muuta muistamisen arvoista, paitsi muuten se, että kepeiltä mun pitäis alkaa vaan uskaltaa enemmän irrota eri suuntiin, kyllä se ne tekee! Tässä radalla kepit oli kahdesti, eka kerralla olis pitäny irrota kauas eteen, en saanut irrottua tarpeeksi kun jotenkin sitä ei kuitenkaan luota tarpeeksi:D Toisella kerralla irtosin sivulle hypyn taa tekeen pakkovalssia, siinäpä ei ongelmia ollutkaan.

Keskiviikkona pikkutokot kotona. Tunnaria, metallinoutoja ja kaukoja. Tunnarin aloitin ritilällä, siellä alla 6 kapulaa. Näissä ei kyllä virheitä tee ja vire on mukava:) Sitten muutama kerta ilman ritilää, TOSI HIENOA TYÖSKENTELYÄ<3 Loppuun vielä muutama helppo ritiläharjoitus, eli nopeita naksautuksia ja palkkoja oikean merkkaamisesta. Jipii.
Metallinoudossa vaan tein semmota villitystä ja hetsailua ja lyhyitä heittoja. Kyllä se pito on vieläkin vähän haparointia, mutta hyvin kuitenkin ottaa ja tuo ja pitää suussansa tiputtamatta. Meinas käydä nyt niin kuumana sen villityksen takia, että naureskelin itsekseni, kuinka metallinoudosta on niin hauskaa voinut tulla:)
Kaukoja sitten lankulla, nämäkin on kyllä mennyt harppauksin eteenpäin! Ihan kirjaimellisesti olen itse nimittäin kasvattanut matkaa harppauksin:D Todella hienoja vaihtoja tekee ja nohevasti. Suurin harjoittelu on siinä, että saisin sen meneen lankulle oikein itse vieressä seisten ja käskettyä sen siitä maahan kuten kakejen alussa liikkeessä tehdään. Se ei jotenkin meinaa hokata sitä ota-käskyä kun mä seison vieressä. Rupee vaan hirveästi tarjoaan sivulletuloa. Tätä pitäis siis siks harjoitella, että se oppis yhdistään sen ota-käskyn kakeihin. Mutta koska vaihdot on niin hienoja niin tästäkään ei voi olla kun ilonen:)

Eilen vielä aksaa, siinä sitten onkin tän viikon reenailut, viikonloppu menee kokonaan muissa riennoissa. Rata oli tosi kiva juoksurata, ei mitään ihmeellisiä ohjauksia tms. Teki hienot poispäinkäännökset, hienot itsenäiset esteet kauempaa ohjattuna ja itse toiseen suuntaan juosten ja mitäs muuta, myös kontaktit oli tällä kertaa tosi hyvät. Reeni oli kaiken kaikkiaan kiva ja onnistunut, yks juttu mikä mieleen jäi on se, että enemmän vaan pitäis alkaa luottaa koiraan, että se suorittaa esteet ja edetä itse tehokkaammin. Lucalle tekis hyvää varsinkin sellaset harjoitukset joissa suoralla olen sitä paljon edellä, ettei rupea hosumaan esteiden kanssa. Tässä radalla semmosia kohtia oli eikä mitään ongelmaa, mutta jos nyt jotain huomiota haluaa keksiä:)

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Tervemenoa kakkosiin!

Jep. Vihdoinkin, voi sanoa:) Tänään kisailtiin ATT:lla ja asenne oli valmiiksi surkea. Ei huvittanut aamulla herätä eikä lähtee ajeleen, radatkaan ei meinannu huvittaa mutta onneksi menin:)

Eka rata oli hyvä. Muuten ei mitään sanomista, kontaktit oli aavistuksen liipasimella mutta kuitenkin nopeat, mut keinulta se kielto tuli TAAS! Ihme ja kumma on tämä homma. Vitonen siis siitä.

Toka rata olikin sitten sellaista taistelua lähes alusta loppuun:D Tai ei se varmaan edes ollut ulkopuolisen silmissä, mutta itseltä tuntui hirveän TYÖLÄÄLTÄ oma ohjaus. Se on taas sitä ylivarmistelua. A-n kontakti oli hieno, pysäytin siihen kunnolla ja otin haltuun, jonka jälkeen kahden hypyn kautta käännös keinulle. Nyt ei epäröinyt keinua ja teinpä vielä päähän hirvittäistä kauheimman valssinkin, mutta se oli pakko:) Juu. Sen verran kuitenkin epävarmuus jäi niiltä muutamilta hatarilta kontakteilta, että kolmanneksi viimeinen este radalla, puomi, tultiin sitten alas hiipimällä hiljaa.. Noh, tultiin kun tultiinkin ja nollahan se oli:)

Kyllä tätä jo odoteltiinkin, ja nyt on tietysti hyvä mieli siitä, että taas yhdenlainen pieni etappi on saavutettu. Ekoja kakkosen kisoja ei nyt ainakaan vielä ole kalenteriin merkattuna, sillä ajatuksenahan mulla vähän oli, että nyt sitten voisi kenties keskittyä tokoilemaan ne voittajan liikkeet kisakuntoon seuraavaksi, ja koittaa tavoitella sitä VOI1 tulosta. Ettei mee liian yksipuoliseksi harrastaminen:)

perjantai 12. lokakuuta 2012

Kun agility ei suju niin...

... Täytyy reenata vaan tokoa:)

No ei nyt suoranaisesti ihan niinkään, mutta maanantain reenit meni kyllä niin penkin alle, että ei ole mennyt miesmuistiin. Perjantaina jo kävin itsekseni samaa rataa menemässä, ja sillon vähän paremmin, vaikkakaan ei mikään paras vauhti ollut sillonkaan. Maanantaina ei pelittänyt yhtään mikään; yksi rima putosi varmaan miljoona kertaa, vauhti oli hidas, vaikea meno kepeille putkesta, jossa yritin mennä törkkäämään ei sujunut sitten millään ja kaiken lisäksi kontaktitkin oli surkeat:D Ylipäätänsä koiralla oli sellainen räyhäysasenne vain päällä eikä se keskittynyt yhtään mihinkään. Ehkä eniten jäi harmittaan se kepeillä sähläys. Meni niin monta kertaa väärin, että lopulta sitten ihan hiipi menemään ja jäi mietityttään että saiko se tietysti nyt tästä vamman kepeille! Niiden haku on ollut niin taitavaa mut tässä oli melkein pakko yrittää mennä sörkkimään ja se sen varmaankin sekotti pahasti..:( Sen näkee sit ens reeneissä, eri radalla menikö siinä koko kepit pilalle.

Mutta tiistaina tokoiltiin läheisen koulun kentällä, Marja seurana. Tästä jäi paljon parempi mieli. 
Ensiksi ruutua pitkästä aikaa. Nuo matalat merkit tuntuu Lucalle olevan huomattavasti haastavammat kun korkeat törpöt, ekalla parilla kertaa taas iski se kulmamerkkien haku päällensä eikä meinannu löytyä ruudun keskiosaa. Noh, muutaman kerran vahvisteltiin paikkaa, Marja kävi näyttämässä ja loppua kohti parani. Joka kerta kuitenkin juoksi ruutuun koko matkan ihan ok vauhdilla, joillakin kerroilla jopa tosi lujaa. Se on hyvä. Llisäksi tehtiin ruutu-merkki lähettelyä. Tässä ruutu oli tosi hyvä ja vauhdikas, mut sitä merkkiä ei meinannut löytyä sitten millään, sekin oli sellanen matala pieni. Tais hämäryys ja merkin taakse kauemmas jäänyt lelu hämätä liikaa:) Noh, joka tapauksessa tästä jäi ihan hyvä mieli vaikka siellä pientä sekoilua ilmenikin, kuitenkin ihan iloisessa mielessä. Tätä pitäis vaan päästä reenaileen NIIIIN paljon useammin, tällä tahdilla se tuskin tästä nykyisestä hirveesti etenee..

Toisena liikkeenä luoksetulon stoppeja. Näistä muutamat topit oli ihan kivoja! Ei täydellisiä, mutta kivoja. Kovasti vaan sekaisin aina toppeja ja läpijuoksuja, niin pysy vauhti hyvänä. Hyvänä se on kyllä pysynyt, ei hirveästi tunnu vaikuttavan pysäytykset. Maahanmenoakin vielä vähäsen, ja siinä kyllä tuli melko ala-arvoiset suoritukset:D Apuohjaajan arvion mukaan noin kymmenen metriä merkiltä oli lopullinen maahanmenopaikka, että silviisiin. Tässä maahanmenossa myös oon havaitsevinani, että selkeästi on enemmän paineistuneessa tilassa kun topissa, ehkä se maahankäsky vaan on semmonen paineistaja. Käskyn jälkeen vauhti hiljenee, asento madaltuu ja iskee päälle jumi ennen kuin tulee maahanmeno. Näitä on ehkä tehokkainta harjotella vieläkin putken kautta tai kierrättämällä, niin vähän tehty et ei ehkä vielä järkevää lähtee sotkemaan luoksetulo-asetelmaan, ettei nyt ainakaan paineistais sitä toppia, kun se on sieltä alkanut pikkuhiljaa löytyyn..

torstai 4. lokakuuta 2012

Ollaan jopa treenattu!

Jep. Todellakin, sain aikaiseksi eilen köpötellä lähikentälle vähän treenaileen tokoakin. Ehkä se johtui siitä, että tän viikon perjantaitokot on tauolla, joten paine oli tehdä edes jotain:) Maanantaina tietty reenailtiin aglityä, ja täytyy myöntää vaikka minä taisinkin olla se viimeinen vastarannan kiiski joka puolustaa ulkona treenaamista, mutta nyt oli jo ihan kiva olla hallissa kunnon valoissa ja pehmeellä, kuivalla pohjalla.

Rata oli hypäri, joka oli lauantain estetalkoiden yhteydessä nopsasti kasaan räävitty niistä esteistä, mitä sopivasti sattui tielle. Ihan mukavaahan se on välillä reenailla hypärilläkin!
- Alku oli takkuisin; tosi viisto pakkovalssi-jaakotus tuntui joka kerta hiiitaaalta ja sen jälkeiset pari hyppyä joissa takaakierto-valssi ja siihen perään LIIIKKUVA valssi ei tainnut kokonaisuutena onnistua kertaakaan. Lopulta päädyin viimeisen liikkuvan valssin tilalle tekeen vaan takanaleikkauksen putkelle, ei sekään hyvä ollut, mutta pistetään osa myös radan suunnittelun piikkiin:D
- putken jälkeen kepeille meno "sylkkärillä" ikään kuin ja hienostihan se hakee<3 Tästä tuli palautetta koutsiltakin.
- twistikohta tietysti jälleen inhottava meille! Kaksi kertaa se pääsi hyppään esteen väärin päin kun söhelsin huonoa ohjausta. Haluaisin nähdä joskus tän meidän twistin jostain nauhalta! koska viime kesäkuun Elinan reeneissä oikeasti vasta ekan kerran tajusin, miltä sen PITÄISI näyttää. Veikkaan ettei mulla näytä siltä..
- Tiukka niisto-persjättö oli hyvä tällä kertaa! uskalsin lähteä ajoissa liikkeelle jäämättä varmistelemaan ja varmaan juuri siitä syystä koirakin teki epäröimättä. Tässähän siis viimeaikoina on jonkin verran tullut niitä kieltoja.. Nyt ne oli semmoset kun pitäiskin. (Tosin en kyllä jääny taakseni katteleen miten se koira sen meni mut ei se ainakaan kieltoja tehnyt, sen olisin kyllä huomannu:)
- Yksi kinkkisempi ohjauskuvio: poispäinkäännös - viskileikkaus. Tosi hieno ekalla kertaa! Sen verran avustin huuto-ohjauksella, että tuli poispäin käännökseen mutta silti:) Pätevä poikani kyllä pääsääntöisesti klaaraa kaikenlaiset ohjaukset, ja niitä on yleensä kiva sen kanssa kokeillakin.
Kiva reeni, alkua olisin mielellään käyny kokeilemassa vielä toisella kertaa sujuvammaksi, mutta meni jo. Katotaan tuleeko tälle viikolle toista reeniä ollenkaan kun tämän illan omalta koutsausvuoroltani otin vapaan.

Sitten samalla tokotukset.
- lämmittelyksi sekavaa seuraamista. Kentällä oli mukavasti muutakin väkeä, teinejä ja lapsia pyöräili sieltä täältä ohi ja jotkut tytöt pelaili toisessa päässä kenttää jalkapalloa. Ollaan äärettömän vähän reenailtu tällasissa paikoissa, siis ihan todella vähän! Hienosti kuitenkin teki kaikki liikkeet, keskittyminen oli pätevää.
- sitten ohjattua noutoa: molemmille puolille pari toistoa. Matkat oli ehkä normaalia pidemmät.. Hienosti lähti ja hyvällä vauhdilla joka kerta! tuonnit on myös nättejä. Vauhtia tietysti palautuksessa saisi olla lisääkin.. Tästä muuten huomiona, että seuraavan kerran täytyy ehdottomasti tehä oikee puoli ensin!! nyt vasen tuntuu olevan vahvempi ja se tehdään aina eka.
- välipalaliikkeenä jääviä sekaisin ja hömpötellen. Topissa on riskinä, että lähtee joko mun edestäpäin takaisin kävellessä, ohittaessa tai takaa viereen palatessa ottaan puolikasta askelta johonkin suuntaan. Joskus tehtiin tässä sitä etupalkkaa, mutta se ei oikein toiminut... hmm. Ei se siis sitä ole tehnyt, mutta eilen näytti vähän siltä että olis voinut tehdä. Mietintämyssyyn tämä!
- sitten tein kosketusalustalle lähetystä (kun ei taaskaan ollut ruudun reunamerkkejä:() oikealla ruutumatkalla, sinne maahan -käskyä ja ruudun loppukävelyä. Siis seuraamiseen tuloja eri kulmista. Alustalle menot oli hyviä, topit hyviä ja maahan menot hyviä! Kävin pari kertaa palkkaamasta niin topista kun maahan menostakin ja sivulle-käskyyn autoin kädellä ja namilla oikeaan kohtaan, että tulisi hyvin heti suoraa imuttamaan siihen kylkeen. En halua tästä missään nimessä semmosta, mitä aika usein näkee että jostain syystä koira jää tässä liikkeessä liian taakse ja vähän kuin kipittää siellä perässä häpeillen sen seuruupätkän. Hyvä seuraaminen on kaiken a ja o, myös ruudussa:)