sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Tokotoko-toktok

Noniin. Eipä se tokon reenaaminen nyt mitään kehuttavaa oo tälläkään viikolla ollut, mutta jotain pientä aina. Lisäksi perjantaireeneissä Luca oli pitkästä aikaa taas normaali pätevä itsensä, tätä ennen monta kertaa oli ärsyttävää ihme haahuilua, ehkä siksi en oo pahemmin niistä jaksanut kirjotellakaan:)

Viikolla reenailin sisällä pikkusen näitä tavallisia:
- höntsyilyä metallikapulalla, siis ensiksi hetsausta ja sitten heitto, sitten kapula suussa erinäisiä kuvioita seuraamista ja sivusiirtymiä yms. Tää alkaa kehittymään ihan ok:ksi, ei oo ongelmia sen kapulan kanssa tehdä kaikenlaista ja pikkuhiljaa maasta ottaminenkin paranee.. Toki siinä vielä työnsarkaa on että saa HYVÄKSI sen pidon.
- jääviä liikkeitä vähän kaikella tapaa ja pahasti sekaisin: peruutellen, sivulla höntsyillen, juosten ja väliin aina joku tempun poikanen (esim. relax, pam tai jalkojen välistä pyörähdys) Tässä siis tarkoitus vaan saada se höristään korvansa niin tarkalle että erottaa vaikka tulis kymmentä eri käskyä sekaisin silti jäävät toisistaan. Näissä se ei kyllä paljon virheitä ole tehnyt, ja tämä onkin sellanen ainut juttu miten tällä erää koen kaueasti kehittäväksi reenata näitä. Tän lisäksi tietysti välillä voisi ottaa vähän apuja mukaan jolloin tarkoituksena siis täpäköittää liikkeitä, lähinnä nyt top ja maahan.
- sitten kaukoja perä lankulla. Tämä on kyllä mahtava keksintö Marialta! Kaukot eli meidän kaikkien aikojen murheenkryyniliike (luoksetulon stopin lisäksi) onkin muuttunut molempien lempiliikkeeksi:D Vaikka eihän avoimen kaukoissa oo ongelmia pahemmin ollut, mutta nimenomaan nää ylempien luokkien kaket.. Nyt oon sitten aika hyvin jo saanut otettua etäisyyttä (3-5m) ja teen useampia vaihtoja peräkkäin ja silti peräpää pysyy hienosti. Välillä jos tulee pieni horjahdus toisella tassulla niin korjaa itse näpäkästi. Tähän vaan sitten kovasti pitäis yhdistää myös sitä ota-reeniä, eli että saisin sen siihen lankulle ja istumaan/maahan ollen itse vieressä ja sit jättää sen. Eli siis yhdistämistä koiran mielessä siihen kaukojen aloitustilanteeseen laudan häivyttämistä varten.

Keskiviikkona olin tuossa viereisen koulun pihassa liikkuroimassa Marjaa ja Ronia, joilla oli viikonloppuna koe. Luca oli lähinnä leikkikaverina mukana palloilemassa ja odotteli näpsäkästi sivummalla Ronin hommaillessa. Loppuun tein vain z-kuvion kerran sen kanssa, ihan ok, topissa se usein tuppaa ilmeisesti ottaan sen puolikkaan askeleen... Eli suoria nopeita heittoja kehiin!

Nyt iski täydellinen blackoutti!! En muista mitä me tehtiin perjantain reeneissä.. Noh, ainakin alkuun me tehtiin sellaista sekamelskarataa, missä oli hyppyä ja noutoo ja putkee ja merkkiä ja kaukoja sekaisin. Nää on aina kivoja:) Ihan pätevästi Luca selviytyi, ekalla kerralla vaan merkkiä ei meinannut millään löytyä mut toisella kertaa sitten jo meni ihan hyvin sinne. Sitten tehtiin tunnaria: tästä oon kyllä ylpeä! Se on kans edennyt hyvin ja nyt tehtiin sekaisin verkolla ja ilman, molemmilla työskentelee yhtä hienosti ja kärsivällisesti eikä kyllä erehdy väärää ottamaan, ei edes epäröi. Todella pätevää!
Koska en nyt oikeasti muista mitä muuta me tehtiin niin en sitten myöskään siitä kirjoita:D

Nyt on ehkä viime viikkojen aikana sellainen pienen pieni tokokärpänen taas tehnyt tuloaan pitkästä aikaa, motivaatio on noussut nyt oikeasti alkaa reenaamaan sitä voittajaa kuntoon. Katsotaan kauanko tätä taas kestää, ja ennen kaikkea mistä sen ajan ottaisi..? Äskeisen tutkielman jälkeen sanoisin, että tässä vaiheessa eniten työtä vaativat ehdottomasti RUUTU ja luoksetulon pysäytykset. Muissa tuntuu, että ollaan ihan hyvällä mallilla tai ainakin hyvää vauhtia etenemässä kohti hyvää mallia:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti