perjantai 18. tammikuuta 2013

Lipsuu lipsuu

...Nimittäin kontaktit! Maanantain reeneissä samaa rataa kuin jo torstaina itsekseni tein. Kuten sanottu, tässä ei oikeastaan ollut mitään kummoisempaa ongelmaa ohjauksissa tai missään niin keskityttiin sitten vähän enemmän kontakteihin.
Nythän oon yrittänyt ottaa niitä hyvin sekalaisesti nopeilla vapautuksilla, hämyohjauksilla ja kaikkea siltä väliltä. Selvästi kumminkin on liikaa tullut niitä aavistusvapautuksia, koska nyt oli pitkästä aikaa kontaktilta lähteminen TOOOSI liipasimella. Tai tarkemmin ajateltuna ei oikeestaan ees liipasimella vaan melko persiillään:) Muutaman kerran alkureenistä ehti ottaa epäselvän aavistuslähdön kontaktilta ja sitten kun tein isoilla häiriöillä, siis ohjaten voimakkaasti seuraavalle esteelle niin sieltähän se karkaili iloisesti. Jep jep, kisoihin on reilu viikko aikaa joten nyt täytyy tehdä siihen asti VAIN ja ainoastaan isolla häiriöllä juosten ohi ja ohjaten seuraavalle esteelle. Uskoisin kyllä, että se ihan kohtuudella taas se varmuus palaa sinne kun tekee tätä muutamassa reenissä..Ongelmahan on vaan tällä hetkellä tuo paukkuva pakkanen, että katotaan koska päästään reenaan.

Tokoakin tehtiin kotitiellä tiistai-iltana. Ruutua ja merkkiä vain, mutta hyvä reeni silti! Ruutua nyt samaan tapaan kun viime perjantaina Sinin reeneissä, eli lyhyemmältä matkalta kävin vain näyttään paikan ja sit lähetys. Lähetys voi tosiaan tulla joko viereltä tai sit itse seisten puolimatkassa. Nyt tuli pelkkiä hyviä toistoja! Tosi kivasti lähti joka kerta ja hyvällä vauhdilla, paremmin kylläkin niin että oon itse puolivälissä matkaa. Eli otetaan ens kerralla enemmän sitä sivulta lähetystä. Loppuun otin vielä yhden kerran valmiin palkan ruutuun.

Merkkiä tehtiin vain niin, että ensiksi hetsasin lelulla siitä suoraa lähetys ilman mitään sivulletuloja. Tuli hyviä toistoja tästäkin, kun pidin matkan kohtuullisena (alle 10m), pidemmältä matkalta oli epäröintiä ja sellaista, että jäi pyörimään mun eteen. Hienoja merkkejä kumminkin, ja niistä lelupalkka. Tätä pelkkää merkkireeniä oliskin hyvä tehdä melkein vain ja ainoastaan korkeella vireellä ja lelupalkalla. Itse suoritus on Lucalle ihan selkeä, mut tällä sais siihen vauhtia ja "hauskuutta" lisää. Asia erikseen on sitten taas merkkireeniin yhdistettävät häiriöt, kuten ohjatun kapulat siellä kummittelemassa. Silloin namipalkka on ihan toimiva koska se lisää keskittymistä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti