maanantai 7. tammikuuta 2013

Uuteen vuoteen

Totaalinen joulu- ja vuodenvaihdetaantuma valtasi mut selvästikin tuossa 20. päivän tienoilla viime kuuta, ja samaa haahuilua on jatkunut näihin päiviin asti:) Niin treenailut kuin kaiken maailman muut ylimääräiset velvollisuudet, kuten blogikirjoittelut on jääneet siis täysin retuperälle, mutta nyt on aika uus ja startti uuteen vuoteen otettu! Tästä se taas lähtee.. kai.

Kuten sanottu, viime vuoden kisaura meillä päättyi noihin edellisiin Tamskin kisoihin. Sen jälkeen kuitenkin vielä Samu Pehkonen kävi meidän seuralaisia kouluttamassa viikko ennen joulua. Olin tosi tyytyväinen, että pääsin osallistumaan, rata oli huippuhyvä treenirata ja ainahan on silmiä avaavaa päästä "uuden" kouluttajan oppiin. Siinä taas huomaa, kuinka eri asioihin eri ihmiset kiinnittävät huomiota ja kuinka erilaisia tyylejä on lukea rataa. Enää tässä vaiheessa en viitsi alkaa ruotimaan tarkemmin tuon koulutuksen sisältöä, mutta tärkeimpänä antina kaiketi se, miten paljon oma katse koiraan helpottaa myös koiran työskentelyä. Siis jos unohdan koiran selän taakse ja hätäilen kohti seuraavaa ohjausta on todella paljon suurempi todennäköisyys, että koira pudottaa rimoja tms. Ja tottakai se katse koiraan on nyt jo ihan perusasia, turhaapa siellä radalla muuten huitoo menemään ja tekee hienoja ohjauskuvioita jos ei ole hajua missä koira menee. Yksinkertaista, mutta yllättävän vaikeaa aina välillä!

Joulu ja uusi vuosi mentiin hyvin rennoissa tunnelmissa, treenikertoja tais tulla parin viikon aikana maksimissaan se kaks kappaletta (tokoa ei lähes ollenkaan..) mutta ulkoilua ja koirakavereita senkin edestä. Kyllä nuo juhlapyhät vaan aina on yhtä mukavia, tietysti niistä seuraa sitten pienoinen arkeenpaluu masis ennen pitkää:( Pieniä käynnistymisongelmia on jälleen esiintynyt, mutta nyt alkaa taas arkikin pyörähtämään käyntiin kun muistaa ajatella, että kesää kohtihan tässä mennään ja siinä matkan varrella on tiedossa kaikenlaista kivaa! Kevättalvikin on omalla tavallaan mahtavaa aikaa, jos vaan säät sattuu kohdalleen.

Eikös tämmöseen bloggailuun kuulu näin vuoden vaihteessa jonkinlainen edellisen vuoden yhteenveto ja uuden vuoden suunnitelmien listaaminen? Tässäpä sellaista koirailun kannalta:
Vuosi 2012 koostui näistä:
 - Aloitimme Lucan kans kisauran Loppiaisena Eckerössä, kun Luca oli JO 2 1/2 -vuotias! Kiire ei siis kisaamaan ollut, mutta toisaalta reenaaminenkin aloitettiin sen verran myöhäisessä vaiheessa eikä tavoitteet koskaan ole olleet niin korkealla, että ehtiipä sitä kaiketi näinkin:)
- Startteja ykkösissä kertyi lähes hurjat 30kpl, kesällä starttailtiin lisäksi myös oman seuran epiksissä. Alkuvaiheessa ja vielä kesälläkin kisaamista hallitsivat suuret kontaktiongelmat, mutta syksyä kohti ja melkoisen työmäärän myötä ongelma alkoi jäädä taka-alalle. Nykyään on mennyt kivasti näiden osalta jo pidemmän aikaa<3
- Lokakuussa noustiin vihdoin kakkosiin, siellä startteja takana nyt vasta muutama hassu. Kisaaminen tuntuu tällä hetkellä todella mukavalta, kunhan vain taas pääsisi!
- Tokossa suoritettiin AVO1 tulos joskus ööh.. Huhtikuussa? Sen jälkeen onkin sitten vain treenailtu. Vielä kesällä ja syksylläkin ajattelin, että kun nousu kakkosiin agilityssä tulee niin sitten treenaan voittajan liikkeet kuntoon ja menen kokeeseen vielä ennen vuoden vaihdetta, mutta tämän venähtäessä se sitten jäi:) Ei vain tunnu pystyvän keskittymään kahden lajin kisakuntoon saamiseen yhtäaikaa.
- Treenien ulkopuolella Luca on elänyt (mun silmin) hyvin vaihtelevaista ja tapahtumarikasta koiran elämää:) Markus on ollut vuorotteluvapaalla aina toukokuusta lähtien, eli päivisin ei oo tarvinnut paljon yksin olla ja kaikenlaisessa äijämenossa se on saanut olla mukana. Koirakavereihin uusina ovat vuoden aikana liittyneet Riconpoika Ralli sekä anoppilaan syksyllä muuttanut "piilomalinoissi" -saksanpaimenkoira Vilma.

Vuonna 2013 aiomme:
- Kisailla agilityssä sitä tahtia kun hyvältä tuntuu:) Nyt on kova hinku kisaamaan, ja parit kisat ajattelin käydäkin tässä tammi-helmikuun vaihteessa.
- Treenata edelleen samassa ryhmässä + itsenäisesti torstaisin. Lisäksi sitten näitä satunnaisia piristyksiä ulkopuolisten koulutuksissa (esim. viime kesänä 6vkon kurssi Pro Caniksella Markon opissa oli mukavaa vaihtelua)
- Tokossa tarkoitus olisi mennä voittajan kokeeseen AINAKIN ENNEN KESÄÄ:) Sanotaan nyt näin. Katsotaan miten sitten käy, mutta mieluummin aiemmin kuin myöhemmin.
- Tähän voi kuitenkin vaikuttaa suuresti se, että kolmen vuoden jälkeen jäimme nyt kevääksi pois ProCaniksen valmennusryhmästä päällekkäisyyksien vuoksi, eli treenitahti muuttuu varmasti huomattavasti! Tarkoituksena treenailla oman seuralaisen tokovetäjän, Sinin silmien alla ainakin joka toinen viikko, mutta olen aika huolissani siitä muusta treenin määrästä.. Tokomotivaatio pääsi vähän karkaamaan johonkin tässä loppuvuodesta eikä se ainakaan vielä ole täysin palannut. Sitä lähdetään nyt sitten kalastelemaan takaisin!
- Jatkaa myös kolmatta yhteistä harrastustamme, juoksemista ja kesää kohden kun mennään niin into vain varmasti vaan nousee:) Tietysti lenkkeillään myös rauhallisemmissa tunnelmissa ja elellään toivottavasti tervettä ja onnellista koiran - ja ihmisen elämää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti