tiistai 27. elokuuta 2013

Kohti syksyä

Niin se vaan on, että kesä alkaa olla auttamattomasti lopuillaan ja taas mennään kohti pimeetä vuodenaikaa:/ Syksyhän on oikeasti tavallaan myös kivaa, ja varsinkin nyt on ollut vielä aivan mahtavat kelit, mutta se pimeys on jotain mitä en oikein siedä! Se vie kyllä niin energiatasot alas. Noh, nautitaan nyt kuitenkin näistä valosista aamuista ja illoista vielä niin pitkään kun niitä riittää! Toistaiseksi ainakin on vielä tuntuneet illat ihan mukavan pitkiltä työpäivän jälkeenkin:)

Kuukausi on mennyt niin älyttömän äkkiä, että vähän on jopa haikea olo sen suhteen. Pentu on siis tänään ollut mulla tasan kuukauden. Siitä ajasta on mennyt ikävän paljon päiviä myös huolehtimiseen ja murehtimiseen, sillä pennun kanssa ilmeni sellaisia inhottavia ongelmia, joita en olisi ikipäivänä osannut arvata tulevaksi:/ Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin toistaiseksi vakaa, ja toivotaan vain, että tulevaisuudessa saadaan elellä aivan rauhassa omissa oloissamme.

Meillä on kesän aikana menty itseasiassa jopa aavistuksen tokoilupainotteisella linjalla, ja varsinkin nyt Raiderin tulon jälkeen kun pikkupennun kanssa on niin paljon kaikkea pientä harjoiteltavaa sillä rintamalla niin myös Lucan kanssa tulee tehtyä huomattavasti enemmän:) Se on sinänsä ihan hyvä asia, että jostain ihmeen syystä tempaisin ja ilmotin meidät nyt pienen painostuksen alaisena syyskuussa tokokokeeseen:D Voi hyvänen aika, kaikkeen nolouteen sitä ihminen ittensä asettaakin! Määhän siis tiedän, että Lucalla ei ole voittajan liikkeet TIPPAAKAAN siinä mallissa, että niillä kannattaisi mihinkään kokeeseen edes lähteä ykköstulosta tavoittelemaan. Ja kun mulla taas on ollut vähän sellainen periaate, että tokokokeeseen ei lähetä ennenkun liikkeet ainakin teoriassa pitäis pystyä suorittaan kiitettävästi. Mutta se siitäkin periaatteesta sitten..

Noh, kai se on vaan ajateltava, että sinne mennään nyt kattoon tämän hetken taso ja sitten parsitaan taas lisää treeniä kasaan kun nähdään mitkä liikkeet pahimmin leviää (vaikka ne jo kyllä melko pitkälti osaan arvatakin).  Periaatteessa semmoiset liikkeet mistä pitäis pystyä ottaan hyvät pisteet on: paikkamakuu, seuraaminen, liikkeestä istuminen ja hyppynouto. Kaikki muu on aivan hänessä! Toki esim. kaukoja Luca tekee aivan äärettömän hienosti kotioloissa nyt, mutta koevireessä ja viimeisenä liikkeenä ei varmastikaan malta käyttää takapäätään.. että näin.

Agilityssä Luca väläyttelee silloin tällöin mahtavaa menoa, siis minun mielestäni:) Vauhti on ollut kesän aikana välillä oikein tosi hyväkin, ja treeneissä kaikki on tuntunut sujuvan jo jonkin aikaa. Mutta sitten on se meidän kisapeikko, että sitä nollarataa ei vaan pystytä tekeen. Ei treenitilanteessa, ei epiksissä eikä virallisissa. Oon kovasti koittanut miettiä, että kumman päästä se on enemmän kiinni?? Koska päästähän se kiinni on, se on varma. Kisoissa käynti on melko vähissä just sen takia, että sitä motivaatiota ei oikein ole kun ei tule tulosta. Vaikka esim. viime kisoissakin Tampereella ensimmäinen rata tuntui äärettömän kivalta, mutta sitten tulee niitä rimoja tai jotain muuta tapahtuu, AINA! Höh.

Pentu on kyllä osoittautunut aivan odotusten mukaiseksi, ellei jopa enemmänkin:) Äärimmäisen reipas ja energinen, ja niin äärettömän innokas oppimaan uutta ja tekemään mun kanssa kaikkea! Ei ole väliä onko kädessä joku resuinen vanha lelu vai nakinpala, aina tekee yhtä innoissaan:) Toisaalta on kuitenkin myös sillä lailla kiltti, että ei toistaiseksi ainakaan ole vielä onnistunut ärsyttämään vanhempia koiria pahemmin riehumisellaan eikä mene ketään ihan törkeästi riekkumaan. Niin innokkaana odotan tulevaisuutta, että millainen koira siitä kasvaa ja toisaalta tietysti myös yritän nauttia joka päivästä nyt, kun se on pentu. Vaikka se välillä tietysti vähän voimien päälle ottaakin kulkea pissa- ja kakkakoneen perässä huoneesta toiseen:D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti