maanantai 25. helmikuuta 2013

Koostetut tokoilut viime viikolta

Viime viikko oli ihan hyvä tokoilun kannalta, mutta johonkin kummaan tuntui taas katoavan se aika, että olisi viitsinyt dokumentoida treeneistä tänne. Siispä koitan näin jälkikäteen vähän muistella, ettei nyt menisi hyvät tekemiset ihan hukkaan!

Tiistaina tokoiltiin ulkokentällä Marjan kanssa. Jälleen kerran tuli todettua, että ihan oikeasti kannattaisi suoda edes muutama ajatus sille reenille jo ennen kun tönöttää siellä kentällä koiran kanssa! Pää oli täysin tyhjänä mitä tehtäisiin ja sitten kun sitä vaan nopeasti päättää tehdä VÄHÄN JOTAIN niin eihän siitä hääviä tule. Ja mikä harmittavinta, se on epäreilua myös koiraa kohtaan kun et oikein itsekään ole miettinyt, mitä siltä vaadit ja mistä palkka tulee.

Noh, joka tapauksessa otettiin sitten sitä surkeaa metallinoutoa, joka aiheutti päänvaivaa jo edellisen lauantain Susannan treenissä. Monien viikon aikana sadelleiden neuvojen ja ohjeiden seurauksena päätin nyt kuitenkin toimia Sinin antamien vinkkien mukaan, koska ne a) tuntuivat hauskimmilta ja b) näyttivät ainakin treeneissä toimivan parhaiten. Eli nyt jätetään pitoreeni sittenkin kokonaan pois (aiheuttaa turhaa paineistusta kun kuitenkin osaa pitää) ja otetaan metallia vain ja ainoastaan "leikkinä" eli sitä hetsaamista, heitto, EI PIDÄ-käskyä vaan odotetaan että nappaa suuhun ja lähdetään juoksemaan karkuun, palkka lentää. Unohdetaan siis nyt se "treenaaminen" ja yritetään tätä toista kautta, jolla ehkä olisi ollut syytä aikanaan aloittaa ihan oikeastikin metallin reenaus, vaan eipä ollut parempaa tietoa asiasta silloin. 

Liikkeestä istumista ja myös Z-kuviota myös vähän hömpsyteltiin. Istumiset ok ja pallolle eteen vapautus, kun katse oli sinne suuntaan. Z-kuviossa istumiset menikin sitten sekoiluksi ja meni istu-käskyllä maahan monta kertaa kun se tuli maahan-käskyn jälkeisenä. Nooh, tästä nyt ei ressiä kun se istuminen toistaiseksi on ihan hyvällä mallilla, mutta mielenvirkeydeksi tietysti miksauksia kannattaa myös ottaa silloin tällöin!

Vielä merkkiä häiriökapuloiden kanssa, ja hyvin se merkki sieltä löytyy eikä enää kyllä häiriöihin lähde. Ainut tietysti, että vauhtia sais merkille menossa olla enemmän... Se onkin sitten seuraava treenin aihe tässä liikkeess, mutta tällä erää nämä EVL-liikkeet on lähinnä sellaista voittajaliikkeiden välipalaa, jottei menisi liian yksitoikkoiseksi treenit. 

Perjantaina sitten tehtiin Sinin ohjauksessa hallilla. Tällä kertaa huomattavasti onnistuneempi reeni myös sen oman pääkopan kannalta, kun olin edes vähän kartalla mitä haluan tehdä. Tuon murheenkryyni-metallin lisäksi otettiin alkuun ruutua, ja jälleen täytyi todeta, että eipä se oikeastaan mainittavasti ole edennyt siitä kun viimeksi sitä Sinin kanssa tehtiin.. Paikka meinaa Lucalla jäädä melko eteen, eli nyt sitten tarkkuutta siihen mistä kohdasta se palkka tulee! Siinä mielessä kuitenkin parannusta on tapahtunut, että mitään semmosia puolimatkaan jäämisiä tai epäröintejä sinne ruutuun asti menon suhteen ei oo tullut. Nyt myös uutena sellanen vinkki, että jos se meinaa yhtään jäädä väärään paikkaan eikä heti korjaa itse edemmäs ruudussa niin kutsutaan vaan pois sieltä ennen kuin ehtii alkaa tarjoileen niitä reunatörppöjä. Sitä me ei haluta:) Ja väliin kun muistaa ottaa pitkältä matkalta palkka ruudussa ja kaikkia erilaisia toistoja sopivasti sekaisin niin eiköhän se siitä lähde!

Lisäksi vielä luoksetulon maahanmenoja, jotka näytti niin kivalta Marjan ja Ronin reenissä:) Nyt sain niihin ihan hyviä toistoja kierrättämällä siivekkeiden ympäri melko pitkällä matkalla, jolloin vauhtia tulee hyvin ja sitten koira ihan lähelle eteen sekä selkeä oman kropan apu. Tämähän on käytännössä täysin lähtöruudussa tämä liike, koska ilman sitä suuren suurta kroppa-apua siitä maahanmenosta tulee hiiiiieman erilainen:/ Myöskin vauhti suoralla oli ihan eri maailmasta kun sitäkin kokeiltiin. Hassua sikäli, että luoksetulon stopeissa se vauhti on kyllä suorallakin ihan hyvä, ja kestää myös toistoja! Ehkä se maahanmeno on vaan jotenkin vastenmielisempi liike.. Jottei kuitenkaan vaivuttaisi treenaamattomuuden epätoivoon, täytynee ajatella myös niin, että nämä liikkeet (ruutu, luoksetulon stopit) ovat kuitenkin sellaisia, että jos niissä on hyvin treenatut eri osat niin niiden yhdistäminen ei periaatteessa pitäisi olla homma eikä mikään, vaikka se sitten tapahtuisikin vain kokeessa ja ehkä muutama kerta ennen sitä. Tärkeintä olisi saada niihin vain se hyvä vauhti ja varmuus rakennettua, loppu on pelkkää statistiikkaa:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti