Niin siinä vaan joskus käy, että silloin kun lakkaa liikaa analysoimasta ja pohtimasta eri vaihtoehtoja niin kaikki osuukin nappiin! Näin sattui tänään, ja saatiin tulla Lempäälän kisoista kotiin kaksi luva-nollaa, yhden voiton ja yhden 2. sijan rikkaampina:)
Jo aamusta kisoihin ajellessa koitin kaivella itsestäni esiin sopivaa asennetta, jolla tänään lähdettäisiin liikenteeseen ja kun en mitään selkeämpääkään keksinyt, niin päätin ihan kokeilla sellaista "tuplanolla sieltä tulee "-asennetta. Tämä toki nauratti hieman itseänikin ja ehkä en nyt ihan tosissani kuitenkaan saanut tällaista mielentilaa itseeni asennettua. Päätin jättää analysoinnit sen koommin ja lähteä radalle vain hyvillä mielin.
Hypäri oli perusmukava rata, ei mitään kummallisuuksia eikä kovin haastavakaan. Ainoa kohta, jossa mieleen meinasi hiipiä tuttu "tässä tippuu rima" -ajatus oli kolmoshypylle väkisinkin kökkö valssi. Tällainen ajatus nyt sai tänään kuitenkin väistyä taka-alalle ja radalle lähdettiin onnistuneesti pää tyhjänä:) Näemmä toimiva systeemi. Ei se ollut mikään täydellinen rata; muutama pitkäksi mennyt kaarre ja oma haparointi ohjauksessa radan alkupäässä, mutta nolla kuitenkin. Tosin tätä nollariemua vähän sekoitti pieni välikohtaus. Katsoin radan jälkeen tuloksista, että meille olisi tullut 5 ja paljon hitaampi aika mitä oikeasti tuli. Hieman sitä ihmettelin, mutta kun ei ollut ketään tuttua keneltä kysyä mitä siellä kävi niin lähdin sitten lenkittämään koiraa enkä sen koommin mennyt katselemaan tuloksia. Siinä vaiheessa kun Marja ja Evekin oli saapuneet jo paikalle ja oltiin juttelemassa juuri ennen agiradan rataantutustumista niin tuttu kisatoimitsija tuli kyselemään, kuka meistä äsken palkinnoille pääsi. Siinä sitten lievän hämmennyksen saattelemana otin vastaan myöhäiset palkinnot ja toisen sijan hypäriltä:)
Uskonpa, että agiradan tulokseen vaikutti paljolti juuri se, että sain tietää hypärinollasta ENNEN sitä rataantutustumista. Myös agirata oli hyvin peruskauraa, ei oikeastaan yhtäkään sellasta "huippukohtaa" vaan estettä toisensa perään. Ehkäpä juuri siksi sainkin tutustuttua rataan ilman sen kummempia analysointeja tai ajattelematta kontakteja oikeastaan yhtään kummoisempina esteinä kuin mitään muutakaan. Täytyy myöntää, että mielessä käväisi tässä vaiheessa myös se, ettei epäonnistuminen agiradalla nyt harmita niin paljoa kun yksi nolla on päivälle kasassa:) Toisin sanoen siis ei ollut paineita. Radalla oli vähän epäröintiä ensimmäisen kontaktin jälkeisellä pätkällä, koska eka kontakti oli aavistuksen sekava. Este kerrallaan mentiin kuitenkin loppuun asti ja näin jälkikäteen ajateltuna selkiytyy entistä enemmän se, että en oikeastaan hetkeäkään ajatellut sitä mahdollisuutta, ettei kontakteja suoritettaisi oikein. En mitenkään erityisesti yrittänyt sitä kieltääkään, mutta jotenkin vain tuntui melko varmalta olo niiden suhteen. Ja niinhän se nolla tuli sieltäkin.
Pääsin vielä illalla tähän minun niin rakastamaani analysointipuoleenkin käsiksi kun sain antaa haastattelun ASB-lehden kisaraporttia varten meidän päivästä:) Tämän perusteella voisi sanoa, että jatkossakin mennään tällä linjalla: hoidetaan kisaradat ensin alta pois ilman temppuiluja ja analysoidaan sitten jälkikäteen! Eikös tuo muuten taida olla aika monen huippu-urheilijankin suusta kuultu lausahdus ennen kisoja? Siispä miten mää sen nyt vasta tajusin? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti