Viikkotreenilöitä

Eihän siitä tauosta mittään tullu! Kun ens viikolla on itsenäisyyspäivät ja kaikki jotka sotkee normia treenirytmiä niin ajattelin siirtää taukoilun sitten sinne suosiolla:)

Tiistaina agilityä molempien kanssa, vielä sitä samaa Elinan rataa. Luca oli kyllä aivan ihmeellinen, vähän semmonen kisa-Luca:/ Siis ei tullu rimoja alas eikä mittään semmosta, mutta se tekee niin ihmejuttuja nykyään, että en ihan pysy perässä sen ajatuksen juoksussa. Siis olin etukäteen päätätnyt tehdä nollatreenin 16-esteelle asti, eikä sen olis TODELLAKAAN pitänyt olla mitenkään mahdotonta, koska sen radan vaikeimmat kohdat alkoi vasta siitä eteenpäin ja sitäpaitsi me oltiin jo kerran sitä treenattu, haloo! Noooh. Eihän siinä muuten mitään onkelmaa ollutkaan, mutta jostain ihmeen syystä mun koira ei enää osaa poispäinkäännöstä. Se lähti JOKA KERTA lukemaan sitä varmaankin jonain takaaleikkauksena, koska lähti kiertään aivan väärää siivekettä. No siihen se meidän nollareeni sitten kosahti, vaikka muuten pätkä meni ihan hyvin, jopa hypyn ohitus kepeille mennessä ja poispäin käännös kepeiltä putkeen. Harmillista.

Tämän jälkeen yritin vielä kiukuissani väkertää sitä radan vaikeinta kohtaa ja eihän siitä mittään tullu. Koira säntäilee sinne ja tänne väärille esteille ja sitten ahdistuu kun ei saakkaan tehdä ihan mitä itse tykkää ja sitten ei voi tehdä enää mitään eikä ainakaan reagoida ohjauksiin. Puuh. Treeni loppui sitten melko ärtyneissä tunnelmissa, mutta joskus näin. Ei aina jaksa yrittää väkisin vääntää jotain onnellista hymyä naamalle ja lopettaa treeniä hyvään juttuun jos koira tekkee mitä sattuu! Jälkeenpäin ajateltuna kuitenkin sitä vikaa pitää aina itsestään ettiä: Lyhennä treeniaikoja, malta lopettaa ajoissa! (Vaikka kai ton tasoisen/ikäisen koiran pitäis kestää vähän toistoa ja epäonnistumistakin?)

Raipan kans en tehny enää rataa, vaan pelkästään päällejuoksuja ja saksalaisia kertauksena sunnuntaista. Päällejuoksut sille on selkeesti jo avautunu, saksalaisessa vielä hakemista, siis ei ainakaan ilman verkkoja pysty tekeen kunnolla. Loppuun muutama toisto puomia. Kivasti se on ruennu katteleen sinne eteenpäin namikupille ja malttaa odottaa vapautuksen sinne:)

Huom huom muuten vielä sunnuntain Elina-antia, joka tuli eilen elävästi mieleen omassa koulutettavassa ryhmässäni: Jos koira häiriintyy edessä maassa tai apuohjaajalla olevasta lelupalkasta, korjaus ei tulisi olla lelun piilottaminen koiran näkyvistä vaan päinvastoin. Lelu laitetaan AINA näkyville koiralle ja sen on opittava, että tehtävä suoritetaan ja sitten pääsee palkalle. Raider näytti oppivan tämän yhdestä kerrasta (Beethoven:)), mutta erään ryhmäläiseni kanssa jouduttiin todella tanistamaan asiassa ja vielä jäi harjoittelun asteelle. Tällä kyseisellä koiralla on TODELLA korkea vire lelupalkalle päästessään ja selkeästi sen keskittyminen herpaantuu huomattavasti lelun näkemisestä tai siitä, että tietää sen olevan apuohjaajalla. Tässä siis itselleni taas hyvä oivallus kouluttajana, että palkan ollessa edessäkin keskittymisen pitäisi olla tekemisessä.

Eilen meni ilta pitkäksi treenien vedon jälkeen, joten päätin omieni kanssa tehdä ilman rataa jotain pikkutreeniä. Lucan kanssa tehtiinkin sitten tokoa vaihteeksi:) Ja nyt oli kyllä hyvä treeni, täytyy sanoa!
- Ruutua alkuun: Pitkältä matkalta lähetys niin, että ensin heittelin muutaman kerran putkiin ja sen jälkeen otin viereeni. Lähti hyvin heti paikantamaan ruutua kun kyselin muutaman kerran missä se on ja meni lähetyksellä lujaa suoraan hyvään paikkaan! JES! Sitten vielä yksi toisto palkalle ruutuun ja yksi toisto topin + maahan käskyn kanssa. Todella näpsäköitä kaikki!
- sitten luoksetulon stoppeja: suoralla ensin muutamia pelkkiä stoppeja ja niistä palkka. Ne oli ihan hyviä itseasiassa-->en lähe enää kikkaileen sen stoppikäskyn kanssa mitään vaan kyllä se on se käden heilautus mikä on ollutkin! Sillä on paras. Sit yhden kerran koko liike ja vielä seisomasta maahan, siitä palkka. Ihan oli hyvän oloisia toistoja kaikki. Tämäkin on oikeesti tällä erää treenitilanteessa ihan hyvien pisteiden arvoinen liike, vaikka se joskus tuntui että siitä ei tuu valmista koskaan! Mut tän liikkeen, kuten myös ruudun ongelma onkin nimenomaan se kisavire..
- loppuun vielä vähän metallia hypyn kautta. Se on kyllä kans kehittynyt ihan hyväksi yhtäkkiä:) Veikkaanpa, että suurin vaikutus on ollut sillä maasta nappaamistreenillä, jota oon kotioloissa tehnyt. Sen myötä Lucan asenne metallikapulaa kohtaan on muuttunu ihan täysin ja se nappaa sen maasta oikeasti mielellään! Siispä hyvä hyvä. Hassua, että jotenkin mulla olis oikeasti NYT paljon enemmän valmistautuneempi tai varmempi olo mennä kokeeseen kun silloin syyskuussa paaaaljon tiiviimmän treenitahdin seurauksena:D Ehkä se juju on ollut osaltaan myös siinä, et nyt on uskaltanu alkaa tekeen niitä liikkeitä enemmän myös kokonaisina, koska kyllähän sillä koiralla olis hyvä olla edes joku haju myös kokonaisliikkeestä ennen kokeeseen menoa. Ainakin Lucan kohdalla se on vaan hyvä asia, koska Luca on niinku juna: kun se jonkun homman hoksaa niin se menee sitten sitä raidetta pitkin hamaan tappiin saakka, myös vaikka toisin käskettäis:)

Sitten vielä Raideri. Sen kans päätin tehdä takanaleikkaustreenin, koska tajusin että se kuuluu myös niin perusohjauksiin ja en ollu sitä tehny vielä koskaan ennen:D Eli kolmen hypyn kaarroksiin takanaleikkauksia. Ensin palkka edessä hypyn takana ja sitten leikkauksen kautta putkiin. Hyvähyvähyähyvä:) Ei mittään ongelmaa ja kivasti kääntyy ja reagoi kuitenkin ilman, että jää kyseleen. Jee! Ja ps: Lähdöissä pysymisissä ei enää mitään ongelmaa! Tosi nätisti jää istua napottaan ja käskystä vasta vapautuu. Oliko se tosiaan viikko sitten kun niistä ei tullut vielä yhtään mitään?? :)
Leikkausten lisäksi taas puomia. Nyt otin jo sellaisia toistoja, että nostin koiran alastulon puoleen väliin. Kerran se pompsahti sieltä sivuun, mutta kun en tehnyt hetkeen mitään niin PERUUTTI itse oikeaan paikkaan:) Hienoja toistoja, ja nyt se nokkiminen on oikeasti jo sellaista nokkimista eikä etupään maahan liimaamista!

Huhhuijaa. Pää olis taas niin täynnä kaikkea uutta (JA VANHAA) treenattavaa ja intoakin olis niin kovasti, että välillä pitää jo vähän toppuutella itseään muistaan pitää myös kohtuu treenaamisessa:) Sitä helposti nimittäin vaan paahtaa kuukaudesta ja viikosta toiseen koirien kans tekemällä kaikkea eikä koskaan tuu sellasta kunnon palautumisviikkoa, mikä varmasti silloin tällöin olis myös koirille yhtä tärkeä kun ihmisellekin kaiken treenauksen keskellä. No nyt yritän pitää edes puolikkaan palautusviikon niin, että jätän huomisen treenin (agilityn osalta) väliin koska viime viikko oli melko aktiivista sillä saralla. Tiistaina treenattiin normaalisti omassa ryhmässä, torstaina Raiderin kanssa ProCaniksella ja Lucan kans hallilla, lauantaina Raiderin kanssa Elinan koulutuksessa ja sitten vielä sunnuntaina vähän lisää Raiderin kans Elinan silmien alla ja Lucan kanssa itsenäinen hyvä treeni Elinan radalla.

Aloitetaan Lucan kuulumisista. Parit kisat on käyty tässä viimeaikoina ja tulos on ollut melko surkeaa. Kyllä se on kai vaan myönnettävä, että ehkä siinä koiran kisapäässä on pikkasen oikeasti jotain parantamisen varaa koska kyllä se vaan edelleen tekee niin ihmeellisyyksiä siellä kisaradoilla, mitä en vois kuvitellakaan sen tekevän treeneissä:( Siis lähinnä nyt karkailee aivan kummallisille esteille tai ei tule ollenkaan ohjauksiin. Melko pitkään pistin toki tästä paljon omaankin piikkiini siinä mielessä, että oma ohjaus on varmasti mennyt monesti kisoissa yliyrittämisen puolelle.Viime aikoina olen siihenkin yrittänyt kovasti kiinnittää huomiota, että ohjaisin kisoissa ihan samalla tavalla kun treeneissä, eikä sekään ole hirveästi tulosta tuottanut:) Mutta noh, jos nyt ei ihan aleta synkisteleen niin on siellä kisaradoilla välillä kivaakin ja en mä sitä missään nimessä lopettamaan suostu, on se kuitenkin niin iso osa tätä harrastusta! Ja tulihan meille sentään silloin joskus aiemmin syksyllä se yksi nolla:D Nyt voisi sellaisen varovaisen tavoitteen asettaa Eckerön Loppiaiskisoihin, jotka todennäköisesti on meidän seuraavat, että yhtä nollaa lähdetään sieltä hakemaan!

Tokoa ollaan treenailtu hyvin hyvin olemattomasti, ja se kyllä vähän harmittaakin. Kesällä oli jossain vaiheessa jo niin hyvä tahti päällänsä, joka sattuneesta syystä lopahti kokeeseen:D Noh, mää en suoraan sanoen usko, että Lucalle tokotauko tekee lainkaan pahaa! Viikko sitten kun treenailtiin pitkästä aikaa Sinin silmien alla ja tehtiin kaikki voittajan liikkeet kisanomaisesti läpi niin kyllähän sinne ihan mukavaakin menoa mahtui mukaan:) Ainakin yksi liike on kehittynyt huimasti ja se on metallinouto! Ja jälleen kerran täytyy todeta, että seuraaminen Lucalla on aina hyvää. Kaukoihin kokeillaan nyt sitten JÄLLEEN KERRAN uutta tekniikkaa, koska se alusta takapään alla on osoittautunut todella hankalaksi häivyttää, vaikka sen kanssa tekeekin todella hyvällä tekniikalla. Tätä pitäis nyt tällä viikolla katsoa, kun on tarkoitus ainakin jotain olohuonetokoiluja kehitellä jos ei muuta. Kaiken kaikkiaan siis sen treenin jäljiltä taas tokostakin ihan ok mukava mieli, vielä kun saisi sitä joskus treenailtua. Noh. Aikansa kaikella ja tällä hetkellä on ehkä meneillään agilityn tehotreenikausi, tokoilla ehtii sitten taas keväämmällä:)

Sitten pikkuherra Raider:)
Raipan kans ollaan kyllä alkusyksystä (tai siitä kun pihatokot loppui) lähtien keskitytty lähes yksinomaan agilityyn. Pitäis tehdä paljon enemmän myös tokoa, jotta se ei jymähtäisi paikalleen samojen juttujen tekemiseen! Kun tuo oppii niin nopsasti, niin huomaan, että en itse pysy tahdissa mukana ja keksi tarpeeksi nopeasti uutta treentattavaa tai vie harjoituksia ehkä tarpeeks nopeasti seuraavalle levelille. Muuuutta no, tämä nyt on varmaan melko positiivinen ongelma, joten en jaksaisi siitä kuitenkaan ressiä ottaa. Tehdään sen mitä kohtuudella keritään ja aina kuitenkin niin hyvällä draivilla, että se on jo puoli ruokaa:) Nyt ensimmäisenä ainakin mieleen tulee ruutu ja oman piilotukset, joita ei oo ulkokauden loputtua tehty kertaakaan. Luoksetuloa on kaiken kaikkiaan otettu kaksi hurjaa toistoa sillon viime viikolla Sinin tokoilujen lopuksi:D

Agilityn suhteen vastaavasti ollaan kyllä todella kivalla mallilla. On se vaan huippua tuo pentutreenaaminen! En mää Lucan kanssa osannut semmosesta asiasta nauttia yhtään eikä nyt tietenkään ollut ylipäätään mitään hajuakaan mistään tekemisistäkään, ja niin no siis mehän alotettiin koko homma vasta kun Luca oli pari kuukautta vanhempi siitä mitä Raikku on nyt:) Eli melko erilaiset lähtökohdat kaikkeen on, plus että tuo koirahan nyt on jo itsessään melkoinen Beethoven, niinkun tässä on todettu. Ohjaustekniikoita ja estetreeniä on vaan niin hirveen kivaa tehdä, että tuppaa jäämään sellaiset "pikkujuttujen" kuten kontaktien ja esmes lähdössä pysymisen treenaukset kokonaan taka-alalle:) No viime torstaina saatiin tuossa lähdössä pysymisessä semmonen palautus maan pinnalle, kun ProCaniksella Maria sanoi, että "kyllä nyt herranjumala viiden kuukauden ikäisen pennun pitää jo osata lähdössä pysyä!".. Nooh. Sitä treenattiin sitten torstain reeni ja sen jälkeen kotona erinäisissä tilanteissa muutama kerta. Sitten viikonloppuna Elinan treenissä siinä ei enää ongelmaa ollutkaan, joten täytyy taas todeta, että oppiihan se kun sitä opettaa!

Estehakuisuus on tosi kivalla mallilla, joskin sitä ei olla nyt pariin treeniin otettu, siis eteen irtoamista hypyille. Viime viikon tehotreenissä ovat olleet saksalainen ja päällejuoksu. Elinan sanoin nää on sellasia kokeneen ohjaajan tärkeimpiä pennulle opetettavia tekniikoita, koska niissä ohjaus ei niin suoranaisesti ole luettavissa ohjaajan kehon liikkeistä ja omasta etenemisestä vaan periaatteessa koira hyppää ihan eri suuntaan mihin ohjaaja liikkuu.. tai lähes ainakin. Viime kerralla mainitsemiani "perusohjauksia" me ollaankin treenailtu kivasti ja niihin tulee kivasti joten nyt on hyvä kuulemma keskittyä näihin, ja tehdä niitä paljon verkoilla, että sais aina edetä täysiä itse eikä tulis niitä vääriä toistoja silti. Näin koira oppii alusta alkaen siihen että en jää varmisteleen ja se silti suorittaa hypyn joka kerta.

Loppuun vielä muutamia satunnaisia oivalluksia joita on viime aikoina tullut eteen, suurin osa viikonlopun Elina-antia.
- saksalaisessa älä yritä mennä liian pitkälle viemään takaakiertoon vaan lähetys sinne tulee RIMAN PUOLIVÄLIN KOHDALTA! Vaan niin voit keritä sinne missä pitäisi olla kun koira kääntyy.
- päällejuoksussa lentävän lelun paikka on viistompana ja kauempana hypystä mihin oon sitä heittänyt!
- vahvistuksena aiempaan tiedän, mutta en toteuta-ajatteluun: VIIMEINEN ASKEL KOHTI ESTETTÄ (joka suoritetaan suoraan)
- Muista, että jokaiselle esteelle ei tarvi eikä pidä viedä ihan loppuun asti, myös lähetystä voi käyttää kun koira osaa hakea esteitä! --> lähetyksiä vois treenata joku kerta myös Lucan kans niin, että itse liikkuu jo toiseen suuntaan

Noh, ei niitä nyt enempää taas tullutkaan mieleen.. Mutta paljon on päässä raksuttanut tämän syksyn aikana, sen voin sanoa! Ja se, mistä tulen kokoajan varmemmaksi, että on erittäin toimiva tapa opettaa pentua/ aikuistakin aloittelevaa koiraa ilman hyppyjä ja toisaalta aloittaa hypyillä treenaaminen tarjoamisilla. Vastaavasti taas etenemisen opettamisessa luotan siihen ajatukseen, että paljon palkkaa eteen ja koira saa aina suorittaa sen esteen mikä sen edessä on, ellei toisin AJOISSA kerrota. Tätäkin pitää tietysti vahvistaa tarpeeksi, jotta sitten toimisi. Eli paljon vain sitä omaa ajattelua ja itsevarmuutta tekemiseen koiralle heti alusta alkaen niin oma työ helpottuu jatkossa, ehkä:) Tämmöstä tällä kertaa.

Sateinen ilta Turkkuses

Huippua päästä treenaileen Elinan huippuoppiin! Vähän tietty tuo matka on pitkä tunnin takia ajettavaksi sateisena ja SYSIPIMEENÄ syysiltana, mutta ei kyllä silti harmittanu yhtään, oli niin kivaa! Ja tietty kun oli myös matka- ja treeniseuraa niin siinähän se menee melko mukavasti.

Noniin. Kuten totesin kotimatkalla Marjalle niin Elina puhuu niin paljon, että oikeesti pitäis olla joku nauhuri että muistaisi puoletkaan:) Mutta koitan nyt kirjoittaa tätä treenpipäiväkirjaa tänne niin jospa jotain jäis edes myöhempiäkin aikoja varten mieleen.
- Opeta pennulle ensiksi vain kaikki perusohjaukset kuten valssi, pakkovalssi, takanaleikkaus, päällejuoksu, sylkkäri, persjättö.. ajatuksena se, että ensin keskitytään niihin ohjauksiin joissa koiraa ei jarrutella tai joissa se ei mene mun selän takaa.
- ylipäätään tässä vaiheessa ei tehdä vielä mitään jarruja, vaan opetetaan koira reagoimaan ohjauksiin. Muuten tulevaisuudessa ei ole keinoja jarrutella sitä tarvittaessa jos se on jo pentuna opetettu jarruttamaan jokaiseen valssiin jne..
- Palkka tulee aina ohjauksista! Siis ei niin, että tehdään vain joku pätkä ja sitten palkka, vaan pitää suunnitella etukäteen mistä se palkka tulee ja ITSE JATKETAAN OMAA LIIKETTÄ PALKAN JÄLKEENKIN!
- Jos koira ei suorita jotain estettä tai tule johonkin ohjaukseen niin sitä ei koskaan päästetä läpi vaan alusta alkaen vaaditaan suoritusta. Siis: jätetään ohjaus päälle niin kauan että suorittaa, jos vilahtaa selän taakse pyöräytetään takaisin eteen jne..
- nyt hakee todella hyvin jo esteitä suoraa ja takaakierroista. Viistohyppyjen tarjoomisia saa nyt vahvistaa enemmän. HUOMHUOM! millä ohjataan koira jyrkälle viistohypylle? Ei kädellä vaan hypyn puoleisella jalalla:) Viimeinen askel kohti estettä.
- Ohjaa Raideria niinkun Lucaa, ts. niinkuin aikuista koiraa!

Jooh, kyllähän tuossa oli jo hirmuisesti tärkeetä asiaa, ja varmaan puolet meni ohi.. Mutta kaiken kaikkian aivan hirmukivaa tehdä mitä vaan kun tuo tuntuu oppivan kuin itsekseen:) Tietysti nyt tällaista hehkutusta saa harva se päivä lukea vähän joka tuutista esim. facebookissa, ja ainahan se onnistunut treeni oman koiran kanssa lämmittää mieltä kovasti! Mutta ei se vähennä silti yhtään sen arvoa että minulle tämä on taas ihan uutta ja erilaista kun on uusi koira:) Siihen kun vielä lisätään se, että en oikeastaan muista lähes mitään Lucan treenailuiden alkuajoista ja kun sen kanssa agility aloitettiinkin vasta paljon myöhemmin, reilun puolen vuoden iässä niin ei se ollut ihan samanlaista kuin pikkupikkupenskan kanssa tekeminen. Eikä tietty ollut siinäkään mielessä, että silloin itsellä ei ollut yhtään mitään käsitystä siitä, mitä koiralle pitäisi/mitä haluaisin sen oppivan ja millä tyylillä vaan oikeastaan vaan menimme treeneihin ja teimme sen mitä Marja sanoi sen enempiä ajattelematta:) Siitäpä se ura alkoi sitten pikkuhiljaa urkenemaan pala kerrallaan. Täytyy kyllä myöntää, että kyllä tuokin, että toimii itse myös kouluttajana on varmasti kehittänyt meikäläisen agilitysilmää ja tietotaitoa huomattavasti! Ja tämä on siitä hauska laji, että siinä voi oppia ihan hirveästi asioita myös vain katselemalla toisten tekemistä:)

Eli agilityn osalta treenimotivaation voisi sanoa olevan huipussaan tällä erää taas ja se kyllä koskee myös Lucaa! Tiistain treeni nyt ei ollut mikään taidonnäyte, hieman sellaista vallatonta haahuilua osin, mutta kuitenkin myös hyviä pätkiä ehdottomasti. Ja sunnuntain kisoja odotan tooosi innolla, viime kerrasta on taas niin pitkä aika. Tämän kummempiin analysointeihin ei tällä kertaa kykene. Tiedustan kyllä itsekin sen asian, että teille muutamille lukijoille olisi ehkä kiintoisampaa luettavaa jotkut muunlaiset kirjoitukset kun nämä puhtaat treenivuodatukset, mutta minkäs teet. Mää oon tylsä bloginpitäjä kun pidän sitä lähinnä niinkun itteeni varten vaan joten mää kirjotan mitä milloinkin mieleen juolahtaa:)

Kahden kaupasta tulikin yksi hauskuutustreeni

No näinhän siinä kävi, että kun sitä Elinan koulutukseen pääsyä oltiin odotettu niinku kuuta nousevaa lähinnä Raikun kanssa niin eihän siitä sitten mitään tullu. Raider rupes oksenteleen la-su yönä ja aamuruoatkin tuli sitten pihalle samantien:( Sen jälkeen kaveri oli hyvin nuutunut ja nukkui vaan iltapäivään asti, jolloin piti lähtee koulutukseen. Elina sanoi heti, että ei kannata tehdä jos pentu on yhtään kipeä, kun voi yhdistää sitten myös niin äkkiä sen ikävän tunteen agilityn tekemiseen.
Ja tietysti nyt muutenkaan ei tuntunut kivalta lähteä ihan nuutuneen pennun kans tekeen joten ainoastaan Luca pääsi treenaamaan tällä kertaa.

Voin kertoo että harmitti, kun tosiaan me ei olla tuon kanssa käyty missään muualla ohjatuissa treeneissä kun kerran ProCaniksella ja oma tekemiseni on ollut hyvin sellaista rönsyilevää ja haahuilevaa, että vähän sitä mitä sattuu tuleen mieleen. Mutta kipee on kipee ja sille ei mitään voinut, onneksi nyt ilmeisesti päästään kumminkin tällä viikolla Turkuun Elinan oppiin, jos ei nyt jotain peruutuksia vielä tule..

Lucan kans oli kyllä joka tapauksessa niin kiva treenata<3 Vaikka se VÄHÄN vallaton olikin. Mjoo.. Kertausta siitä mitä jäi mieleen:
- Niistoissa vie käsi pidemmälle riman yli, jolla kerrot koiralle paremman ponnistuspaikan. Äläkä tee sitä heijaavaa liikettä, vaan asettele ittes heti suoraa siihen oikeaan kohtaan tekeen niisto ja lähde sitten pois alta:D
- pujottelu ansaestettä, kaksipäistä putkee vasten tuotti ekalla kerralla ongelman, josta vähän yllätyinkin. Yhdestä palkkauksesta kuitenkin hokas heti, ja tuli myös nätisti ohjaukseeni ansaputkensuun ohitse, kun vaan ajoitin sen oman liikkeen suunnan muutokseni oikein.
- A-lta jälleen yhden ansaputkensuun ohi olis pitänyt tulla tooosi lähellä oleville kepeille törkkäykseen. No ei tullu:D Tätä kohtaa hinkattiin kauiten, kuten varmaan kaikki muutkin treenaajat. Luca oli todella vallattomalla tuulella ja haki JOKA KERTA ensimmäisellä kerralla sen putken, sit vasta kepit. Kun vielä näiden keppien jälkeen oli poispäinkäännös melko kaukana olevaan putkeen niin tätä kohtaa todella toistettiin monta kertaa. Hienosti kuitekin kesti toistoja ja teki kivalla asenteella. Kepeiltä poispäinkäännös oli meille uutta juttua, joten sitä jouduttiin palkkailemaan pari kertaa. Ja siis ongelma ei ollutkaan se poispäinkäännös kepeiltä vaan se putkensuun löytäminen. Tässä Luca ja Reino tais olla treeniryhmästä ainoat, jotka lähti hakeen piiiikkusen kauempaakin muita esteitä ja putkensuita:D Noh, en tästäkään ollut millänsäkään koska jotenkin se oli niin huvittava koko tyyppi!
- Sellainen uusi "sääntö" tuli mun tietooni, että jos kepit mennään ns. kohti tyhjää ja niiltä käännytään 180 astetta taaksepäin, niin en voi jäädä kauas taakse keppien lähelle ja olettaa, että jos viimeinen väli pujotellaan musta poispäin niin koira osaisi kääntyä oikeaan suuntaan. Koska silloin koira näkee mut viimeisen kerran toiselta puoleltaan niin eihän se nyt voi osata:) Siksi vaihtoehdot tämmöisessä tilanteessa on joko sivuirrota kepeiltä reilusti ja jäädä siten kauemmas tai sitten mennä kolmanneksi viimeisen keppivälin kohdalle asti. Mielenkiintoista, ja kyllä mä tämän jotenkin alitajuntaisesti olin osannut itse ajatellakin, mutta en vain osannut kysyttäessä MIKSI se kääntyy musta poispäin kertoa sitä syytä:) On ne jänniä nämä agilityn salat!
- Jälleen kerran asia jota Elina painottaa usein koulutuksissaan: Oma liike on paras ohjaus ja vie koiraakin eteenpäin tehokkaimmin. Tämä tuli todettua kohdassa, johon olisi voinut tehdä niisto-persjätön ja sitten vastakäännöksen tai sitten niiston ja takanaleikkauksen. Tottahan se on, että tuossa jälkimmäisessä oma liike pysyy kokoajan vauhdissa joten koirakin ehkä liikkuu liukkaammin. Pitää vielä toisissa ratatreeneissä kokeilla molemmat vaihtoehdot!
- Radan toinen kohta, jossa Lucapoika päätti hauskuuttaa yleisöä oli sellainen kohta, jossa putki oli kyllä kieltämättä suoraa koiran nenän edessä, mutta niin kaukana ettei kukaan tainnut edes osata olettaa, että jonkun koira voisi sinne karata:D En osannut minäkään, mutta sinne män varmaan miljoona kertaa! Voi Lucaa:D No nyt en osaa sanoa oliko omassa ohjauksessani erityisemmin hirveästi pielessä mitään, mutta kun se kerran oli sinne viuhahtanut niin eihän sitä sen jälkeen pidätellyt mikään vaikka tein mitä. Tärkeimpänä muistisääntönä nyt ehkä itselle tämmöistä vastaavaa kohtaa ajatellen, että kun mun pitää vetää se mukanani ja kuitenkin työntää takaakierrolle, niin tarkkana, ettei itse peitä kokonaan sitä takaakiertohyppyä ja että katsoo sitä koiraa/kohtaa johon koiran haluan eikä ainakaan vilkaisekaan sitä putkea tai muuta ansaestettä.

Tällaista. Paljon taas mielenkiintosta asiaa ja huomioita, ja kiva reeni ylipäätään:) Mutta niinhän noi Elinan reenit kyllä aina oikeastaan on.. Elinan kommenttina Lucasta oli, että "Luca sanoo että mää olen vähän oppinu irtoomaan! Mä kyllä tykkään siitä tommosena, mun mielestä se on hauska!" No jaaa... :D Eikai tästä voi olla kuin samaa mieltä. Harjoittelulistalle kuitenkin sattuneesta syystä saatiin putkiansoista ohi tulemiset, eli kaikista edessäolevista putkista mennään johonkin muualle sekä kepeille törkkäsyt. Tänään siis innokkain mielin tekemään toinen treeni tälle radalle ja huomenna on Raiderin vuoro päästä tositoimiin!

Elossa ollaan

..vaikkei täällä blogin puolella ehkä siltä tunnukaan:/ Noo tämä blogipäivittely on nähtävä niin, että sillon kirjotellaan kun a) siltä tuntuu b) siltä tuntuu vielä siinäkin vaiheessa kun alan kirjottaan c) saan myös keskityttyä sen verran että kirjoitan. Kirjoteltavaahan kyllä olis, siitä ei jää kiinni:)

Lucan kans ollaan taas kisataukoiltu osin haluamattanikin kun tää syksy on ollut yhtä menemistä, siis lähinnä nyt muissa kun koira-asioissa. Mutta nyt alkaa taas tilanne normalisoituun ja palataan sille turvalliselle raiteelle, että viikonloppumenot sijoittuu pääosin koiratapahtumiin:D Itseasiassa harmittikin vähän kisatauon alkaminen kun edellisissä kisoissammehan me tehdä täräytettiin piiiitkästä aikaa nolla jopa! Että katotaan mikä on kisatatsi kun viikon päästä starttaillaan hallikauden ekoissa kisoissa Lempäälässä. Odotan kyllä innolla, on siinä kisaamisessa vaan jotain niin kivaa:)

Treenit meillä kulkee hyvin, ja on muistaakseni kulkenu jo jonkin aikaa. Tai sitten muistan väärin.. Mutta siis kontaktit on nyt nopeita, joskin tietysti se verottaa vähän niissä lipsumisissa. Mitään läpirynnimisiä ei kuitenkaan tuu joten mää oon ihan tyytyväinen. Muutenkin on nykyään kivasti kuulolla ja reagoi (reeneissä!) niin kivasti mun jarruihin, liikkeen rytmin muutoksiin ja kääntyilee väliin jopa oikein mukavasti mun silmääni! Kisoissahan on sitten asia täysin erikseen, silloin se on yleensä aina niin raivovireessä että kaarteet venyy ja paukkuu ja jokaisen riman kohdalla saa pistää silmät kiinni että mitä tapahtuu:D Näin vähän ehkä kärjistetysti. Mutta jos jotain aion ensi viikonloppuna pitää mielessä niin sen oman toimintani ennen radalle menoa, jota taas testasin meidän nollarataa ennen, ja näytti toimivan. Siis sen, että keskityn ennen rataa koiraan ja juttelen sille, pidän sen huomiota minussa.. Näin me lähdetään sinne ehdottomasti paremmassa vireessa molemmat ja mikä ehkä tärkeintä, tekemään YHDESSÄ.. Katotaan mitä ens kerralla tapahtuu, mut nyt mulla on taas se vakaa usko että tuo vaikuttaa!

Tokosta vain sen verran, että meidän täydellisesti penkin alle menneen kokeen jälkeen seurasi sellainen hienoinen totaalitauko tokosta hetkeksi. Yllättävän pian sitä kuitenkin taas löysi ittensä pyllerehtimästä kentältä ja reenailemasta niitä samoja liikkeitä mitä ennen koettakin.. Eli koetaso on nyt testattu, se ei ole häävi, mutta ainakin reenailua varmasti jatketaan. Se kun kuitenkin pääosin on ihan mukavaa:) Katotaan vieläkö sitä kokeeseen suostuu toiste itsensä nolaamaan ja mielensä pahoittamaan, mutta jos se tapahtuu niin sen olis varmaankin hyvä tapahtua kohtuullisen pian, koska muuten saattaa jäädä käymättä! Kyllä siellä takaraivossa kai kuitenkin vielä pieni kipinä on, että jos joskus Luksu pystyis tekeen koetilanteessa edes lähelle samanlaisia suorituksia mitä treeneissä hyvänä päivänä, niin kyllä niillä aivan kelpopisteet pitäisi olla otettavissa:)

Juniorin kans meillä menee mainiosti! Siis ja tarkoitan nyt niin Lucaa kuin itseänikin:) En olis uskonut miten hyviä kavereita niistä tulee niin äkkiä kuin on tullut! Ja Raider on aivan Lucan lumoissa, se ei toistaiseksi ole yhtään näyttänyt sellaisia piirteitä, että rupeisi kokeilemaan rajojaan. Se on hyvä, koska siitä Luca ei ehkä tykkäisi:) Ja myös perheen isännältä on muutamaan otteeseen tullut jotain muminaa siihen suuntaan, että "on se ihan hauska kaveri.." Joten rauha maassa ja kaikki hienosti tällä saralla! Kokoajan mua vaan tavallaan myös harmittaa kun sen pentuaika menee niin nopeasti ja kun se on kumminkin vaan niin hirveän lyhyt aika lopulta. Mutta yritetään nauttia silti vaikka on välillä myös niitä hetkiä kun se pentuelämä ei ole ihan niin ihanaa, kuten esmes ryminällä kaadetut vesikupit tai viherkasvit jne;) 
Raiderista ja sen kans tekemisestä mä kirjoitan ihan oman pätkän tässä heti kun vaan kerkeen. Katotaan tuleeko ennen joulua...:D Sunnuntaina ainakin treenaillaan molempien kanssa Elinan silmäin alla ja se on kiva juttu!

Kohti syksyä

Niin se vaan on, että kesä alkaa olla auttamattomasti lopuillaan ja taas mennään kohti pimeetä vuodenaikaa:/ Syksyhän on oikeasti tavallaan myös kivaa, ja varsinkin nyt on ollut vielä aivan mahtavat kelit, mutta se pimeys on jotain mitä en oikein siedä! Se vie kyllä niin energiatasot alas. Noh, nautitaan nyt kuitenkin näistä valosista aamuista ja illoista vielä niin pitkään kun niitä riittää! Toistaiseksi ainakin on vielä tuntuneet illat ihan mukavan pitkiltä työpäivän jälkeenkin:)

Kuukausi on mennyt niin älyttömän äkkiä, että vähän on jopa haikea olo sen suhteen. Pentu on siis tänään ollut mulla tasan kuukauden. Siitä ajasta on mennyt ikävän paljon päiviä myös huolehtimiseen ja murehtimiseen, sillä pennun kanssa ilmeni sellaisia inhottavia ongelmia, joita en olisi ikipäivänä osannut arvata tulevaksi:/ Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin toistaiseksi vakaa, ja toivotaan vain, että tulevaisuudessa saadaan elellä aivan rauhassa omissa oloissamme.

Meillä on kesän aikana menty itseasiassa jopa aavistuksen tokoilupainotteisella linjalla, ja varsinkin nyt Raiderin tulon jälkeen kun pikkupennun kanssa on niin paljon kaikkea pientä harjoiteltavaa sillä rintamalla niin myös Lucan kanssa tulee tehtyä huomattavasti enemmän:) Se on sinänsä ihan hyvä asia, että jostain ihmeen syystä tempaisin ja ilmotin meidät nyt pienen painostuksen alaisena syyskuussa tokokokeeseen:D Voi hyvänen aika, kaikkeen nolouteen sitä ihminen ittensä asettaakin! Määhän siis tiedän, että Lucalla ei ole voittajan liikkeet TIPPAAKAAN siinä mallissa, että niillä kannattaisi mihinkään kokeeseen edes lähteä ykköstulosta tavoittelemaan. Ja kun mulla taas on ollut vähän sellainen periaate, että tokokokeeseen ei lähetä ennenkun liikkeet ainakin teoriassa pitäis pystyä suorittaan kiitettävästi. Mutta se siitäkin periaatteesta sitten..

Noh, kai se on vaan ajateltava, että sinne mennään nyt kattoon tämän hetken taso ja sitten parsitaan taas lisää treeniä kasaan kun nähdään mitkä liikkeet pahimmin leviää (vaikka ne jo kyllä melko pitkälti osaan arvatakin).  Periaatteessa semmoiset liikkeet mistä pitäis pystyä ottaan hyvät pisteet on: paikkamakuu, seuraaminen, liikkeestä istuminen ja hyppynouto. Kaikki muu on aivan hänessä! Toki esim. kaukoja Luca tekee aivan äärettömän hienosti kotioloissa nyt, mutta koevireessä ja viimeisenä liikkeenä ei varmastikaan malta käyttää takapäätään.. että näin.

Agilityssä Luca väläyttelee silloin tällöin mahtavaa menoa, siis minun mielestäni:) Vauhti on ollut kesän aikana välillä oikein tosi hyväkin, ja treeneissä kaikki on tuntunut sujuvan jo jonkin aikaa. Mutta sitten on se meidän kisapeikko, että sitä nollarataa ei vaan pystytä tekeen. Ei treenitilanteessa, ei epiksissä eikä virallisissa. Oon kovasti koittanut miettiä, että kumman päästä se on enemmän kiinni?? Koska päästähän se kiinni on, se on varma. Kisoissa käynti on melko vähissä just sen takia, että sitä motivaatiota ei oikein ole kun ei tule tulosta. Vaikka esim. viime kisoissakin Tampereella ensimmäinen rata tuntui äärettömän kivalta, mutta sitten tulee niitä rimoja tai jotain muuta tapahtuu, AINA! Höh.

Pentu on kyllä osoittautunut aivan odotusten mukaiseksi, ellei jopa enemmänkin:) Äärimmäisen reipas ja energinen, ja niin äärettömän innokas oppimaan uutta ja tekemään mun kanssa kaikkea! Ei ole väliä onko kädessä joku resuinen vanha lelu vai nakinpala, aina tekee yhtä innoissaan:) Toisaalta on kuitenkin myös sillä lailla kiltti, että ei toistaiseksi ainakaan ole vielä onnistunut ärsyttämään vanhempia koiria pahemmin riehumisellaan eikä mene ketään ihan törkeästi riekkumaan. Niin innokkaana odotan tulevaisuutta, että millainen koira siitä kasvaa ja toisaalta tietysti myös yritän nauttia joka päivästä nyt, kun se on pentu. Vaikka se välillä tietysti vähän voimien päälle ottaakin kulkea pissa- ja kakkakoneen perässä huoneesta toiseen:D

Uutta meillä

No nyt se myrkyn lykkäs! Meille tuli reilu viikko sitten yömyöhäsellä tommonen musta karvapallo, joka muistuttaa epäilyttävästi Ronia ja Reinoo pienoiskoossa. Mää olin aluksi ihan että hyi minkä hajunen, mutta kun se oli niin reppana niin aattelin että kai se muutaman yön voi meillä punkata. Ei sillä kyllä ollu ees reppua mukana, että sillä mää ihmettelin kovasti miten se on oikeen lähteny liikenteeseen.. 

Mutta nyt on sitte menny jo vaikka kuinka monta päivää ja täällä se vaan hengaa edelleen! Mun mielestä se kyllä kasvaa epäilyttävää vauhtia. Nooo, oon mää oikeestaan siihen jo vähän tottunu, sen typeryyksiä on välillä ihan hauskaa seurata ja sitten kun se tekee emännän kans jotain NAURETTAVAN helppoja tokojuttuja niin mää pääsen kans aina päteen kaikella osaamisellani, se on parasta:) Mää yleensä aina esitänkin kaikki osaamani temput siinä taustalla kun ne näpertää vaivalloisesti jotain sivulletuloja ja istumista niin sitte määkin saan aina namia! Ja kyllä se oli muutamana päivänä tällä viikolla kattomassa vähän mallia ku mää menin aksaa. Niin mää sitte päätin että mää meen nyt oikeen näytöstyyliin, ja emäntä oli ainaki tosi ilonen ku mä tein kaiken niin hyvin, se on aina huippua! 

Se mua vähän ärsyttää kun aina ku meen johonkin ottaan päivä- tai iltalepoja niin se hiipii siihen mun selän taakse. Sitte se pistää kans siihen maate ja jotaki ynisee. No mää oon muutaman kerran antanu sen siinä olla ku kyllähän se kuitenki on ymmärrettävää että meikäläinen on kohtuullisen kova vahtikoira, että se varmaan vähä yrittää päästä mun kaveripiiriin. En mää kummiskaan vielä oo sitä ihan täysin hyväksyny, koska välillä se on myös aika rasittava ku se tulee mun eteen pomppimaan niinku joku vähäjärkinen. Sillon mää saatan sille näyttää vähä hammasta. Joku roti tässä hommassa on kumminki pysyttävä!

Katotaan ny kuinka kauan se meillä viipyy, Roni kyllä eilen kertoili mulle kauhutarinoita siitä, että samalla tavalla kävi Reiskanki kanssa. Että yks päivä se vaan tuli ja eikä oo sen jälkeen lähteny. En tiiä mutta jos se alkaa mua joka paikkaan seuraamaan niin mää alan ehkä käymään Ricon kans neuvotteluita josko se ottais sen hoiviinsa. Rico on kumminki semmonen vähä höperö vanha paappa jo niin se jaksaa leikittää noita toheloita. Ainaki siihen asti jos siitä tulis joskus yhtä järkevä ku esmes Ronista, niin kai mää sitte voisin sen kans joskus yhessä lenkillä käyvä tai jottain puuhastella. 

Tässä mää teen tokoo täydellisesti niinku aina niin kattokaa ny ku toi yks yrittää tarjota sivulle tuloo tuolla ihan väärällä puolellaki:D 

No meijän piti sitte istua nätisti rivissä ku emäntä halus ottaa kaikista koiristansa kuvan. Ricolla on vissiin jottain ongelmia tasapainon kans ku se on niinku Pisan kalteva torni!

Kiva-aksaa

Juuri kun pääsin viime kirjoituksessa valittamasta viimeaikojen niin ja näin menneistä agilityilyistä niin nyt on sitten kyllä tultava ottamaan sitäkin valitusta vähän takaisinpäin:) Tämän viikon reeneissä on ollut jotenkin ihan eri asenne päällä ainakin koiralla, ehkä sitten mullakin. Jo tiistaina  omissa treeneissämme koira tuntui liikkuvan kivasti, ja olikin hieman ongelmia ehtiä ohjaamaan kohta vastakäännös - persjättö - sylivekkijaakotus radalla:D Montakohan kertaa sitä hiottiin koska se viimeinen askel sinne syvään sylivekkiin jäi aina ottamatta kun koira oli mun kanssa tasan samaan aikaan esteellä. Mutta onnistuhan sekin, kuten myös keppien haku melko jyrkästä avokulmasta ihan mukavasti.

Muuten tällä radalla ei mitään ihmeellistä ollut, joten otettiin lopuksi nopeutta puomilla. Siis Marja oli edessä heilumassa lelun kanssa (kun kuollut lelu ei sillälailla anna vauhtia Lucaan) ja tosi nopeita vapautuksia. Nytkin huomasi nimittäin selkeästi, että vauhti reenin alussa oli tosi hyvä kunnes mentiin muutaman kerran kontaktille ja hiipiminen alkoi. Ilmeisesti siis nyt pitäis vaan paljon paljon ottaa nopeita vapautuksia ja tuo tuntui toimivan hyvin tuo edessä oleva palkka. Sitten jos tällä mennään siihen, että rupeaa tulemaan niitä varastamisia niin sekin on kuitenkin parempi kun hitaat kontaktit. Kokonaisuudessaan siis onnistunut treeni! Enemmän vaan pitäis itse keskittyä siihen, että rataantutustuessa on oikeasti ajatus mukana ja että kentälle mentäessä tiedän, mitä aion treenata ja siinä on myös joku järki! Nyt kesän aikana varsinkin liian usein näihin tiistain treeneihin oon mennyt aivan takki auki ja lähtenyt vaan tekemään jotakin ja katsonut mitä siitä seuraa. Ehkä siinäkin on ollut yks syy vähän lässähtäneisiin treeneihin..Itseasiassa melkein onnistuneemmat treenit olen aina saanut aikaan torstaisin yksin, kun silloin oon sitten ottanut enemmän niitä juttuja mitkä ei tiistaina ole toimineet ja ylipäätään pienempiä asioita, ei niinkään rataharjoitusta.

Rataharjoituksesta puheenollen kyllä sekin äärimmäisen tärkeetä olis! Nimittäin se vain tuntuu olevan niin mahdottoman vaikeeta meidän tehdä 20 esteen rataa virheettä, oli sitten treenit tai kisat. Se on oikeastaan se mikä mua tällä hetkellä eniten turhauttaa Lucan kanssa treenatessa, ei edes ne sinne ja tänne edestakaisin häilyvät kontaktit:) Noh, eilen päästiinkin tätä testaamaan oman seuran epiksissä pitkästä aikaa. Jälleen koira tuntui kyllä äärimmäisen mukavalta käteen! Siis oikeestaan paremmalta kun pitkään aikaan, vaikka se kävikin ihan selkeesti korkeemmilla kierroksilla kun pitkään aikaan ennen kentälle menoa. Vähän ihmettelin että se korkea vire kuitenkin oli nyt pelkästään hyvästä, koska rataa se teki kyllä todella kivasti ja vauhdilla. Tuomari Heinikin huomautti useampaan otteeseen että miten se menee tommosella raivolla:)

No mutta vireestä viis, virheitähän sinnekin radoille mahtui. Ekalla radalla tuli yksi rima alas mun erittäin huonon valssin takia ja molemmilla radoilla samassa kohtaa koira ei mennyt edessään olevalle Aalle vaan pujahti aivan törkeästi sen alle putkeen. Noh, veikkaanpa että tähän oli syynä lihasjumit aamuisesta juoksulenkistä (tai jostain aiemmasta) koska aina silloin tällöin sillä tulee just tollasia, että nimenomaan aalle meno on vastenmielisempää. Onhan se varmasti kaikista raskain este suorittaa ja jos jossain on jumeja niin vielä vähemmän kiva. Muuten kuitenkin aivan tosi kivaa menoa, kontaktit oli nopeat, joskin liipasimella. Otinkin ne kaikki ihan selkeästi vaan nopeilla läpijuoksuilla. Nyt on tän viikon agilityt reenailtu, huomenna tokoillaan Sinin kanssa ja viikonloppuna on tiedossa erittäin nautittavaa huippu-agilityä Seinäjoella karsinnoissa:)

Tilannepäivitys ajalta ikuisuus

huhhuijaa! Kesä on hujahtanut jo heinäkuun puoliväliin ja meikäläinenki palaa huomenna reilun neljän viikon lomalta töihin. Kauheeta! Olen oikeastaan ihan suosiollakin antanut nyt tän blogin olla rauhassa, kun ei ole oikein tuntunut siltä, että olis mitään kirjoiteltavaa. Jossain vaiheessa kai jo ajattelinkin, että hautaan koko blogin sieltä takaraivosta kummittelemasta, mutta turhaapa se taitaa olla:) Jos sitä vaikka taas jossakin vaiheessa innostuu kirjoittelemaan edes silloin tällöin. Onhan tämä mukava tapa selvitellä myös omia ajatuksiaan harrastamisen suhteen!

Kolmosiin nousemisen jälkeen me on Lucan kans kisattu agilityssä hyvin hyvin löysällä tahdilla. Yhteensä vasta viidet kisat on nyt takana, vaikka noustiin maaliskuussa:D Noh, en tiedä kumpi johtuu enemmän kummasta, mutta myöskään tulostasolla ei olla juhlittu. Tämän tulevan kisakauden aikana tavoitteena on käydä kisaamassa silloin kun se sopivalta tuntuu, mutta ressiä en aio asiasta ottaa. Viime aikoina reenitkään ei ole menneet ollenkaan putkeen. En tiedä enkä enää muistakaan mitä kaikki siinä on mättänyt, mutta erinäistä tökkimistä kuitenkin; ihmeellisiä "kohtauksia" että koira ei vaan pysty suorittaan jotakin juttua mikä on mennyt väärin pari kertaa tai sit kontaktit hiivitään tms haahuilua.. Jotenkin on ollut hyvin turhautunut olo usein treenien jälkeen, ja silläpä myös kaikki ylimääräinen onkin jäänyt kevään jälkeen hyvin vähiin. Ehkä tässä taas syksyllä saadaan enemmän tatsia takaisin, toivon mukaan.

Tokon suhteen on reenailtu nyt sekä itsenäisesti, että Sinin opissa. Kyllä tokoilu vaan kesällä on mukavaa kun saa tuolla nurmikentillä painella:) Mun mielipide kokeeseen menosta vaihtelee aina treenipäivän mukaan. Toisena päivänä tuntuu että kyyyllä se nyt vaan täytyy päättää joku koepäivä ja mennä ainakin kokeileen, toisena taas palaan siihen mun perinteisempään tokoilun periaatteeseen, että kyllä ne liikkeet pitää oikeasti osata HYVIN ennenku kokeeseen lähetään itteään nolaamaan. No sillä periaatteella + meidän treenimäärillä me ei ehkä olla ihan äkkiä menossa. Mutta katotaan ny kuitenkin. Kyllä tässä kesän aikana jotain edistystä on tapahtunut, lähinnä ehkä tunnarissa, kakeissa ja ruudussa. Metalli on edelleen se joka kaikista pahiten mättää ja luoksetulon maahanmenot tullenee hyvänä kakkosena. Syksyn suhteen oon kuitenkin melko toiveikas, että jos edes tähän tahtiin ehditään treenailla niin kyllä sitä sit kokeeseenkin päästään:)

Meille on ensi viikolla tulossa hieman perheen lisäystä, voisi ehkä jopa sanoo että vihdoinkin:) Asia on muhinut tuolta vapusta asti, jolloin mulle vinkattiin tällaisesta tulevasta pentueesta ja nyt sitten alkaa olla h-hetki käsillä. Kyseessä on siis puolalainen Never Never Land -kennel, josta mulle tulee bordercollie pentu:) Tämmösen koiran saaminen oli mulle aivan uskomattoman hieno mahdollisuus joten pakkohan siihen oli tarttua, ja onhan sitä asiaa mielessä pyöriteltykin jo melko pitkään. Aika on tuntunu tosi pitkältä sieltä toukokuun alusta alkaen, mutta nyt vasta viime viikkoina asia on alkanu mulle selkiytyä ja nyt jo tuntuu, että enää ei jaksaisi millään odottaa! Tiedossa on siis varmasti tulevaisuudessa myös pentupäivityksiä ja Lucakin ehkä tulee kertoilemaan omia tarinoitaan ja näkemyksiään siitä, miten täällä alkaa elämä sujua, kun hänen ylhäinen rauhansa ja ainoan lellikin asemansa joutuu hieman koetukselle:)  Ehkä siis palailemme asiaan jo melko piankin...

Tilannepäivitys

Noniin. Kai se on meikäläisenki otettava itseä niskasta kiinni ja palattava ruotuun tämän blogikirjottelun kanssa, ettei ihan tarvi Lucan ottaa tästäkin hommasta täyttä vastuuta. Tämän iltaisten tokoreenailujen jälkitunnelmissa, ja kevään tuoman treeni-innostuksen turvin oon jopa katsellut sillä silmällä muutamaa voittajan koetta. Toinen mahdollinen olis kesäkuun puolivälissä ja toinen sitten vasta elokuun puolivälissä. Uskoisin, että tuo kesäkuukin olis ihan mahdollinen, mutta se vaatis sen, että treenaus alkais nyt kunnolla, ja sais unohtaa tällaset kerran-kaks sitä sun tätä viikossa -hömpöttelyt:) Ja sitä en sitte tiiä että mahtaako sellaseen kurinalaisuuteen riittää pää tai AIKA. Ensiksi on ainakin tehtävä syvääluotaava tilannepäivitys tähän hetkeen voittajan liikkeissä, joten tässä se tulee:

1. paikkamakuu: Ei pitäisi olla ongelmaa. Tosi vähän tulee reenailtua tätä kylläkään...

2. seuraaminen: Ehkä meidän vahvin liike. Perusseuruu on hyvää, siirtymille ja peruutuksille lisähionta ei koskaan tee pahaa.

3. liikkeestä istuminen: Tämän pitäisi olla perus ok. Siinä vaiheessa jos kokeeseen ilmottautuu niin pitäis vaan jättää maahanmenot ja topit kokonaan tauolle, tehdä pelkkää istumista. Reenauksessa olis hyvä muistaa se hitaampi tempo seuraamisessa.

4. luoksetulo: sitten tullaan osastolle HYVIN KESKENERÄISET:D Tämä on lopulta ehkä kaikkein keskeneräisin liike, ja myös ehkä vaikeimmin hyväksi saatava. Vaatii kovasti treeniä, mutta pelkään silti, että kisatilanteessa ja -vireessä tästä ei koskaan tuu kovin hyvää. Tämän päivän treenin jälkeen tuntuu, että maahanmeno on ehkä napsahtanut askeleen eteenpäin, mutta stoppi taas ei sinnepäinkään. Ja todennäköisesti se maahanmenokin muuttuu hiiviskelyksi ilman putkia joiden kautta sitä nyt on tehty...

5. ruutu: liikkeen haastavin osuus on se ruutuun lähetys. Stoppi, maahan ja seuraamiseen tulo pitäis olla ihan ok. Tätä liikettä on hiottu jo NIIIIIIIN kauan ilman merkittävää edistystä, ja tänä keväänä aloitettu treenaaminen käytännössä kokonaan alusta uudelleen. Nyt kuitenkin tuntuu, että koiralla on ainakin ruudun hahmotus kehittynyt, mutta varmuutta pitkällä matkalla ja vauhtia saisi tulla lisää.. Tämäkin kuuluu niihin riskiliikkeisiin kisatilanteen vireeseen nähden.

6. hyppynouto: Treenattu kautta aikain melko vähän, mutta eilen kokeiltiin pitkästä aikaa ja ei siinä ongelmaa pitäisi olla. Paljon vaan tosi vinoja heittoja ja vauhtipalkkaa.

7. metallinouto: No tämä on se toinen murheenkryyni. Metalli on Lucalle niin vastenmielinen, että töitä täytyy tehdä paljon sen eteen, että se vastenmielisyys jäisi taka-alalle ja siitä kapulasta tulisi hauska. Täytyy sanoa, että tämän liikkeen reenaaminen on aikoinaan aloitettu täysin väärällä jalalla!! Ei missään nimessä olis pitänyt aloittaa pelkillä pitoharjoituksilla niinkun puukapulan kans on tehty, vaan ehdottomasti leikin kautta. Mutta ilman parempaa tietoa on menty pers eellä puuhun. Ehkä jollain toisenlaisella koiralla olis voinu sillai toimiakin, mutta noh seuraavan kanssa sitten fiksumpana tässäkin. Nyt kotiläksynä paljon tarttumisharjoitusta (saa itse ottaa, ei laiteta suuhun) ja vauhtipuolella aletaan pikkuhiljaa vaatia pidemmälle mua kohti tuloa ilman irrotusta.

8. tunnari: Uskallan sanoa, että tässä on nyt melko hyvä aihio olemassa! Ritilän kautta nenänkäyttö on tullut tosi hyväksi ja varmaksi. Ainoa ongelma on, että pelkään vähän treenata tätä liikaa ilman ritilää, ettei se rauhallinen työskentely unohdu ja ala se häsläys ja kaikkien nostelu. Pikkuhiljaa varovaisesti pitää kai vaan uskaltaa kokeilla enemmän kisanomaisesti ja katsoa, mihin se lähtee viemään.

9. kaukot: Tässä vähän sama tilanne kun tunnarissa:) Eli aihio on todella lupaava, vihdoin! Lankun pätkää on nyt joka treenissä jätetty pois jonkin verran ja tehty muutamia peräkkäisiä vaihtoja ilman sitä. Pääosin tekee vaihdot kyllä todella hienosti ja tarkasti. Eniten reenattavaa on seiso-istu -vaihdossa, joka tietysti onkin kaikista haastavin kun pitäisi malttaa vain peruuttaa etupäällä taaksepäin. Nyt vain jatketaan vähentäen lankun osuutta pikkuhiljaa ja varmaankin keskittyen eniten just sei-is vaihtoon. Tästä liikkeestä haluaisin saada täyden kympin liikkeen, koska tekniikka Lucalla on kyllä todellakin hallussa ja vire todella kiva reenatessa. Vielä kun sen saisi ilman lankkua ja kisatilanteeseen yhtä ihanteelliseksi...

10. kokonaisvaikutus: Tähän kohtaan nyt varmaankin eniten vaikuttaa se kysymys, että miten vire pysyy yllä pitkän kokeen läpi.. Voittajassa on kuitenkin aika paljon enemmän tehtävää kun AVOssa ja kisakokemusta meillä tokosta on niin ääimmäisen vähän:D Mutta toisaalta, Lucaan kyllä puree sosiaalinen palkkaus ihan kohtuuhyvin, joten sikäli en ole ihan hirveän huolissani. Sen kuitenkin tiedän, että sitä ihanteellisinta treenitilanteen virettä ei varmasti kisatilanteessa tulla saavuttamaan, mutta jos saataisiin sellainen mikä oli meidän AVO-kokeessa niin olisin aivan tyytyväinen:) Ja toisaalta tässä luokassa on enemmän liikkeitä, jotka itsessään nostattaa virettä!

Eli näillä eväillä kohti toukokuuta ja lisätreenejä. Katotaan nyt vielä kumpaan noista kokeista alan tähtäämään vai alanko kumpaankaan:) Mullahan oli se voittajan koe tähtäimessä alunperin jo agilityssä kakkosiin nousun jälkeen, mutta nyt kun päästiin jo kolmosiin niin aivan hyvin voisi jättää siinä kisailun nyt vähän taka-alalle ja keskittyä välillä tokoon. Uskon, että kehityskaarta on kuitenkin vielä jäljellä kun vaan jaksaisi omistautua asialle.

TÄSÄ MÄÄ OLE!

Terppa. Aattelin nyt tulla ite tänne kertoon teille pari juttua, kun mun emäntä on selvästikki luovuttanu täysin tän blogin kirjottamisen suhteen. En tiiä mitä se häslää kaikki päivät, mutta kauheesti se tulee ja menee. Onneksi kuitenkin aika usein se ottaa myös mut mukaan!

Me ollaan aika paljon treenattu tuon maaliskuun alun jälkeen. Tai tietty aina enemmänki olis voinu, ainakin mun puolesta. Agility on ollu pääosassa, mutta tokoakin se on aina sillon tällön yrittäny väkertää, mullehan siinä hommassa ei oo oikeestaan mittään ongelmaa. Enemmänki toivoisin, että se jo opettais mulle uusia juttuja eikä vaan hinkkais niitä samoja, koska ennen pitkää se käy vähän tylsäksi aina hakee se sama vähän ällö metallikapula tai sitte juosta täysiä sinne niitten oranssien törppöjen keskelle. Mää toivoisin vähä lisää haastetta! (Ainiin ja ps: Reino oli tässä yks kerta meijän kans tokoa reenaamassa ja se oli kyllä jo niin naurettavan näköstä hommaa että mulla ei meinannu pysyä suu kiinni enää ollenkaan. Miten joku ei voi osata esmes pysähtyä ku emäntä sanoo top?)

Noo sitten niin kisoissa me ei olla käyty siellä isojen poikien paikassa kun yhen kerran. Sillon kyllä vähä petyin, ku Roni oli kertonu mulle aika paljon kaikkia tarinoita niistä isojen poikien kisoista, niinku että mää luulin että siellä olis ainaki esteet jotain metrin korkusia edes tai muuta sellasta, mutta ihan samanlaiselta se rata näytti! Ehkä vähän enemmän se emäntä joutu teputtaan puolelta toiselle mun edessä, mutta mun mielestä meillä meni äärimmäisen hienosti. Nyt Roni kerto mulle eilen reeneissä että me mennään taas lauantaina yhessä kisaamaan. No sekös mulle käy! Kyllä mää tässä jo vähän oon ootellukki...

En mää jaksa enää muuta juttua keksiä, vaikka olishan mulla kaikenlaisia tarinoita kerrottavana. Tänään kumminki onnistuin ottaan itestäni kännykkäkameralla yhen uuen kuvan, kun kaikkihan tietää, että mää täytän aika pian neljä vuotta! Niin sitte emäntä sen takia toi mulle tänään töistä tullessa uuet valjaat, ne on semmoset hengenpelastajakoiran valjaat, ettei mitkään tavalliset. Ne on mun ekat ihan omat valjaat, kattokaas kun tähän asti mää oon aina käyttäny jonku semmosen Miskan vanhoja valjaita, jota mää en kyllä oo ees koskaan tavannu. Rico kerto mulle joskus ku olin pentu niin kauhutarinoita siitä Miskasta, että se oli ollu niinku Ricon kaikkien aikojen bestis ja kuulemma tosi hurja tapaus, joku saksanpaimenkoira. No, mää oonki australianpaimen, että ei ihmekään ettei oo koskaan tavattu!

No ei sitte muuta, heippa.

Voittojen tie

Jaahas ja tän päiväisestä ei kovin pitkää kisaraporttia saa vaikka kuinka yrittäis. Nimittäin ei me ehditty Lucan kans Lempäälässä Takujen kisoissa kovin kauaa vanheta, kun jo päivän ensimmäiseltä radalta napsahti makea nollavoitto ja nousu kolmosiin:) Päivän rata oli kaikin puolin melko optimaalinen; kontaktit oli varmat ja hyvät, vauhti hyvää, ohjaukset toimi, ei ollut yhtäkään sellaista epäröintikohtaa ja kaarroksetkaan ei tainneet mennä mahdottoman pitkiksi. Näin siinä vaan sitten kävi, että pikkuista vajaa vuosi ja 2 kuukautta ehdittiin tahkota ykkös- ja kakkosluokissa yhteensä ja lopulta ne kakkosten nollatulokset syntyi alle viikossa.

Olen tämän päivän jälkeen täysin vakuuttunut yhdestä asiasta: tästä lähtien aion soveltaa kisoissa ainoastaan positiivista ajattelua ja lähteä radalle aina "nolla tulee" -asenteella. Niin hassulta (ja myös ennen pitkää mahdottomalta) kuin se kuulostaakin niin todellakin on toiminut tässä viime päivinä:D Jostain kummasta sellainen ajatus vain hiipi päähäni jo viikolla, kun kisakirje saapui, että jaahas ja mahtaakohan se nousunolla tulla ekalla vai tokalla radalla. Tällainen puolihumoristinen yltiöpositiivisuus rentouttaa ja vie sopivasti pois kaiken ylimääräisen analysoinnin ja paineet. Jotenkin sitä vain kehittää itselleen sellaisen äärimmäisen itsevarmuuden ja luottamuksen koiraa kohtaan, josta taas seuraa se, että koira toimii kisaradalla kuten treeneissäkin. Ja kun se treeneissä toimii pääosin mainiosti niin silloinhan kisaradat pitäisi periaatteessa olla ihan peruskauraa, koska ne kuitenkin ovat usein paljon helpompia kuin treeniradat:) Tämän paremmin en oikeastaan osaa tätä päässä(ni) tapahtunutta naksahdusta selittää. Faktahan on se, että koira ei itse todennäköisesti välitä kovinkaan paljon tekeekö se agilityä treeneissä vai kisoissa; se haluaa onnistua molemmissa tilanteissa aivan yhtä paljon. Tärkein koiran suoritukseen vaikuttava tekijä on minun ohjaus, ja jos se ohjaus on kisoissa selkeästi erilaista kuin treeneissä niin tottakai se vaikuttaa koiran tekemiseen. Epävarmasta ohjauksesta seuraa epävarma koira, joka ei välttämättä teekään asioita niinkuin se treeneissä, paineettoman ohjauksen alla tekisi. 

Toinen asia, jonka olen huomannut tapahtuneen viimeisten muutaman kisan aikana on se, että ehdin ajatella radalla uskomattoman paljon:D Ehdin periaatteessa käydä erikseen läpi jokaisen esteen kohdalla radan kokonaistilanteen siihen mennessä tyyliin "siinä meni puomi, ei vielä virheitä, jahas ja muuri noin, sitten tiukka hyppy, no siitäkin selvittiin.." ja niin edelleen. Saattaapi olla, että näin laaja-alaista ajatustyötä ei enää kolmosten radoilla ehdi tehdä, mutta se on myöskin ollut hauska keino pitää pää sopivan kylmänä ja todellakin edetä sitä rataa vain este kerrallaan. Jos oma ajatus on jo radan ensimmäisellä esteellä loppupään tiukassa ohjauskuviossa niin voisi olettaa, ettei siinä välillä tapahtuvat asiat välttämättä suju kaikkein mallikkaimmin;) Ja kuten jossain aiemmassakin pohdinnassani totesin: koira suorittaa rataa tasan yksi este kerrallaan eikä se mieti, mikä on radan tulos siihen asti tai mitä vaikeita kohtia on vielä tulossa. Siinä olisi ihan hyvä ajatusmalli myös ohjaajalle!

Tämän päivän ja viime viikonlopun suorituksiin ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Onnistuminen ja voittaminen tuntuu äärimmäisen hyvältä, varsinkin kun niitä takkuilujakin on matkalla ollut enemmän kun tarpeeksi. Kolmosiin siirtyessä tiedostan sen, että siellä ei varmasti palkintosijoja kovin hevillä kolkutella ja taso on aivan eri luokkaa kuin tähän asti. On kuitenkin jännittävää edes päästä kisaamaan samoille radoille Suomen huippukoirakoiden kanssa ja toki myös odotan mielenkiinnolla uusia, haastavampia ratoja! Tästä eteenpäin kaikki saavutukset ovat meille pelkkää plussaa. Tavoitteita en kolmosiin nousun jälkeen ole osannut oikein koskaan tähän mennessä asettaa enkä ehkä halua niin tehdä nytkään:) Kisataan niin kauan kuin se tuntuu mukavalta ja mielekkäältä ja katsotaan mihin se johtaa. 

Koostetut tokoilut viime viikolta

Viime viikko oli ihan hyvä tokoilun kannalta, mutta johonkin kummaan tuntui taas katoavan se aika, että olisi viitsinyt dokumentoida treeneistä tänne. Siispä koitan näin jälkikäteen vähän muistella, ettei nyt menisi hyvät tekemiset ihan hukkaan!

Tiistaina tokoiltiin ulkokentällä Marjan kanssa. Jälleen kerran tuli todettua, että ihan oikeasti kannattaisi suoda edes muutama ajatus sille reenille jo ennen kun tönöttää siellä kentällä koiran kanssa! Pää oli täysin tyhjänä mitä tehtäisiin ja sitten kun sitä vaan nopeasti päättää tehdä VÄHÄN JOTAIN niin eihän siitä hääviä tule. Ja mikä harmittavinta, se on epäreilua myös koiraa kohtaan kun et oikein itsekään ole miettinyt, mitä siltä vaadit ja mistä palkka tulee.

Noh, joka tapauksessa otettiin sitten sitä surkeaa metallinoutoa, joka aiheutti päänvaivaa jo edellisen lauantain Susannan treenissä. Monien viikon aikana sadelleiden neuvojen ja ohjeiden seurauksena päätin nyt kuitenkin toimia Sinin antamien vinkkien mukaan, koska ne a) tuntuivat hauskimmilta ja b) näyttivät ainakin treeneissä toimivan parhaiten. Eli nyt jätetään pitoreeni sittenkin kokonaan pois (aiheuttaa turhaa paineistusta kun kuitenkin osaa pitää) ja otetaan metallia vain ja ainoastaan "leikkinä" eli sitä hetsaamista, heitto, EI PIDÄ-käskyä vaan odotetaan että nappaa suuhun ja lähdetään juoksemaan karkuun, palkka lentää. Unohdetaan siis nyt se "treenaaminen" ja yritetään tätä toista kautta, jolla ehkä olisi ollut syytä aikanaan aloittaa ihan oikeastikin metallin reenaus, vaan eipä ollut parempaa tietoa asiasta silloin. 

Liikkeestä istumista ja myös Z-kuviota myös vähän hömpsyteltiin. Istumiset ok ja pallolle eteen vapautus, kun katse oli sinne suuntaan. Z-kuviossa istumiset menikin sitten sekoiluksi ja meni istu-käskyllä maahan monta kertaa kun se tuli maahan-käskyn jälkeisenä. Nooh, tästä nyt ei ressiä kun se istuminen toistaiseksi on ihan hyvällä mallilla, mutta mielenvirkeydeksi tietysti miksauksia kannattaa myös ottaa silloin tällöin!

Vielä merkkiä häiriökapuloiden kanssa, ja hyvin se merkki sieltä löytyy eikä enää kyllä häiriöihin lähde. Ainut tietysti, että vauhtia sais merkille menossa olla enemmän... Se onkin sitten seuraava treenin aihe tässä liikkeess, mutta tällä erää nämä EVL-liikkeet on lähinnä sellaista voittajaliikkeiden välipalaa, jottei menisi liian yksitoikkoiseksi treenit. 

Perjantaina sitten tehtiin Sinin ohjauksessa hallilla. Tällä kertaa huomattavasti onnistuneempi reeni myös sen oman pääkopan kannalta, kun olin edes vähän kartalla mitä haluan tehdä. Tuon murheenkryyni-metallin lisäksi otettiin alkuun ruutua, ja jälleen täytyi todeta, että eipä se oikeastaan mainittavasti ole edennyt siitä kun viimeksi sitä Sinin kanssa tehtiin.. Paikka meinaa Lucalla jäädä melko eteen, eli nyt sitten tarkkuutta siihen mistä kohdasta se palkka tulee! Siinä mielessä kuitenkin parannusta on tapahtunut, että mitään semmosia puolimatkaan jäämisiä tai epäröintejä sinne ruutuun asti menon suhteen ei oo tullut. Nyt myös uutena sellanen vinkki, että jos se meinaa yhtään jäädä väärään paikkaan eikä heti korjaa itse edemmäs ruudussa niin kutsutaan vaan pois sieltä ennen kuin ehtii alkaa tarjoileen niitä reunatörppöjä. Sitä me ei haluta:) Ja väliin kun muistaa ottaa pitkältä matkalta palkka ruudussa ja kaikkia erilaisia toistoja sopivasti sekaisin niin eiköhän se siitä lähde!

Lisäksi vielä luoksetulon maahanmenoja, jotka näytti niin kivalta Marjan ja Ronin reenissä:) Nyt sain niihin ihan hyviä toistoja kierrättämällä siivekkeiden ympäri melko pitkällä matkalla, jolloin vauhtia tulee hyvin ja sitten koira ihan lähelle eteen sekä selkeä oman kropan apu. Tämähän on käytännössä täysin lähtöruudussa tämä liike, koska ilman sitä suuren suurta kroppa-apua siitä maahanmenosta tulee hiiiiieman erilainen:/ Myöskin vauhti suoralla oli ihan eri maailmasta kun sitäkin kokeiltiin. Hassua sikäli, että luoksetulon stopeissa se vauhti on kyllä suorallakin ihan hyvä, ja kestää myös toistoja! Ehkä se maahanmeno on vaan jotenkin vastenmielisempi liike.. Jottei kuitenkaan vaivuttaisi treenaamattomuuden epätoivoon, täytynee ajatella myös niin, että nämä liikkeet (ruutu, luoksetulon stopit) ovat kuitenkin sellaisia, että jos niissä on hyvin treenatut eri osat niin niiden yhdistäminen ei periaatteessa pitäisi olla homma eikä mikään, vaikka se sitten tapahtuisikin vain kokeessa ja ehkä muutama kerta ennen sitä. Tärkeintä olisi saada niihin vain se hyvä vauhti ja varmuus rakennettua, loppu on pelkkää statistiikkaa:)

Se on pienestä kii

Niin siinä vaan joskus käy, että silloin kun lakkaa liikaa analysoimasta ja pohtimasta eri vaihtoehtoja niin kaikki osuukin nappiin! Näin sattui tänään, ja saatiin tulla Lempäälän kisoista kotiin kaksi luva-nollaa, yhden voiton ja yhden 2. sijan rikkaampina:)

Jo aamusta kisoihin ajellessa koitin kaivella itsestäni esiin sopivaa asennetta, jolla tänään lähdettäisiin liikenteeseen ja kun en mitään selkeämpääkään keksinyt, niin päätin ihan kokeilla sellaista "tuplanolla sieltä tulee "-asennetta. Tämä toki nauratti hieman itseänikin ja ehkä en nyt ihan tosissani kuitenkaan saanut tällaista mielentilaa itseeni asennettua. Päätin jättää analysoinnit sen koommin ja lähteä radalle vain hyvillä mielin.

Hypäri oli perusmukava rata, ei mitään kummallisuuksia eikä kovin haastavakaan. Ainoa kohta, jossa mieleen meinasi hiipiä tuttu "tässä tippuu rima" -ajatus oli kolmoshypylle väkisinkin kökkö valssi. Tällainen ajatus nyt sai tänään kuitenkin väistyä taka-alalle ja radalle lähdettiin onnistuneesti pää tyhjänä:) Näemmä toimiva systeemi. Ei se ollut mikään täydellinen rata; muutama pitkäksi mennyt kaarre ja oma haparointi ohjauksessa radan alkupäässä, mutta nolla kuitenkin. Tosin tätä nollariemua vähän sekoitti pieni välikohtaus. Katsoin radan jälkeen tuloksista, että meille olisi tullut 5 ja paljon hitaampi aika mitä oikeasti tuli. Hieman sitä ihmettelin, mutta kun ei ollut ketään tuttua keneltä kysyä mitä siellä kävi niin lähdin sitten lenkittämään koiraa enkä sen koommin mennyt katselemaan tuloksia. Siinä vaiheessa kun Marja ja Evekin oli saapuneet jo paikalle ja oltiin juttelemassa juuri ennen agiradan rataantutustumista niin tuttu kisatoimitsija tuli kyselemään, kuka meistä äsken palkinnoille pääsi. Siinä sitten lievän hämmennyksen saattelemana otin vastaan myöhäiset palkinnot ja toisen sijan hypäriltä:)

Uskonpa, että agiradan tulokseen vaikutti paljolti juuri se, että sain tietää hypärinollasta ENNEN sitä rataantutustumista. Myös agirata oli hyvin peruskauraa, ei oikeastaan yhtäkään sellasta "huippukohtaa" vaan estettä toisensa perään. Ehkäpä juuri siksi sainkin tutustuttua rataan ilman sen kummempia analysointeja tai ajattelematta kontakteja oikeastaan yhtään kummoisempina esteinä kuin mitään muutakaan. Täytyy myöntää, että mielessä käväisi tässä vaiheessa myös se, ettei epäonnistuminen agiradalla nyt harmita niin paljoa kun yksi nolla on päivälle kasassa:) Toisin sanoen siis ei ollut paineita. Radalla oli vähän epäröintiä ensimmäisen kontaktin jälkeisellä pätkällä, koska eka kontakti oli aavistuksen sekava. Este kerrallaan mentiin kuitenkin loppuun asti ja näin jälkikäteen ajateltuna selkiytyy entistä enemmän se, että en oikeastaan hetkeäkään ajatellut sitä mahdollisuutta, ettei kontakteja suoritettaisi oikein. En mitenkään erityisesti yrittänyt sitä kieltääkään, mutta jotenkin vain tuntui melko varmalta olo niiden suhteen. Ja niinhän se nolla tuli sieltäkin.

Pääsin vielä illalla tähän minun niin rakastamaani analysointipuoleenkin käsiksi kun sain antaa haastattelun ASB-lehden kisaraporttia varten meidän päivästä:) Tämän perusteella voisi sanoa, että jatkossakin mennään tällä linjalla: hoidetaan kisaradat ensin alta pois ilman temppuiluja ja analysoidaan sitten jälkikäteen! Eikös tuo muuten taida olla aika monen huippu-urheilijankin suusta kuultu lausahdus ennen kisoja? Siispä miten mää sen nyt vasta tajusin? :)

Ystävyys on kallein aarre

Jos ei ole koskaan omistanut lemmikkiä, ei todennäköisesti ole kokenut myöskään vastaavaa huolehtimisen tarvetta tai kumppanuutta minkään eläimen kanssa. Vanhemmuus on varmasti asia aivan erikseen, ja siitä en itse osaa sanoa mitään, mutta lemmikin omistajaksi tulin ensimmäisen kerran täyttäessäni 10 vuotta. Jo ennenkin tuota perheessämme oli ollut lemmikeitä; koiria, kissoja ja hevonen. Minulla siis oli jo jonkinlainen käsitys siitä, mitä lemmikistä huolehtiminen vaatii. Se vaatii joka ikinen päivä sitoutumista, ruokkimista, aktivointia, siistinä pitämistä, huomiota ja aikaa. Lemmikki on sellainen harrastus, jota treeneistä tullessa ei voi heittää kaappiin odottamaan taas seuraavaa kertaa, vaan se on läsnä ja ilmielävä ihan koko ajan. Myös silloin, kun sinua ei välttämättä innostaisi niin kovasti viedä sitä lenkille tai siivota sen karsinaa.

Ensimmäinen oma lemmikkini oli kani, jonka kanssa ei suoranaisesti voinut harrastaa mitään eikä se liiemmin reagoinut ihmisen mielialoihin tai oppinut temppuja, mutta sekin vaati huolenpitoa ja hoivaamista päivittäin. Voin sanoa onnistuneeni tässä tehtävässä melko kiitettävästi, sillä Pekko eli yksitoistavuotiaaksi asti, joka on pienelle kanille melkoinen saavutus! Oma lemmikkini pysyi minulle yhtä tärkeänä läpi murrosiän myrskyjen ja aikuisuuden kynnykselle tultaessakin, jolloin se myös matkusti mukanani asumaan opiskelupaikkakunnalle. Se opetti äärimmäisen paljon vastuuta ja pitkäjänteisyyttä. 

Luca tulee aina olemaan ensimmäinen "oikea" koirani, johon varmasti vertaan kaikkia myöhempiä tulokkaita. Saatan saada parempia agility- tai tokokoiria, mutta en koskaan saa toista yhtä valloittavaa persoonaa tai toista ensimmäistä koiraa. Lucan kanssa on hyvin monessa asiassa päästy sieltä, missä aita on matalin ja tehty se vielä ilman ongelmia. Meidän yhteiselomme on alusta alkaen toiminut kuin itsestään, ilman sen kummempia koulutusrituaaleja. Vaikka Luca onkin myös harrastuskoira, on se silti minulle ennen kaikkea Ystävä! Sen läsnäolo tekee elämästäni huomattavasti rikkaampaa, sen kanssa touhuaminen antaa äärettömän paljon hyvää mieltä ja se on aina vankkumattoman lojaali minua kohtaan. Minä olen Lucan elämän keskipiste. Minun velvollisuuteni on pitää siitä hyvää huolta ja tarjota sille virikkeitä ja liikuntaa, vastineeksi saan sen luottamuksen ja kiintymyksen itseeni. Melko pieni hinta niin mahtavasta ystävästä:) 

Hyvää Ystävänpäivää!

Ps: Allaolevan kuvan selitys löytyy täältä

Raakaa tavaraa

Nyt seuraa ihan puhdas treenipäiväkirjapäivitys:) Koska viime viikko meni omalta osaltani toipilaana ja reissussa, jäivät treenit lähes olemattomiin. Maanantaina Luca pääsi kuitenkin Marjan ohjastuksessa vähän agilitaamaan ja tiistaina taisin jotain pientä tehdä pihalla: muistaakseni ohjattua noutoa, merkkiä ja liikkeestä istumista..

Tämä viikko on aloitettu melko mallikkaasti, ja lauantaina seuraa vielä ProCanis-tokoilu Susannan opissa sekä tietty huomisen itsenäiset agilitaamiset.

- Maanantaina Elinan viikonlopun koulutusrataa, joka oli hypäri. Kyllä ilman kontaktejakin on vain joskus mukava reenata, saa keskittyä puhtaasti muihin asioihin! Luca oli mukana aivan mahtavalla asenteella, vaikka rata sisälsi melkoisen  haastavia hyppykulmia ja ohjauskuvioita.  Päällimmäisenä mieleen jäivät ainakin hienosti onnistunut päällejuoksu-poispäinkäännös-leijeröinti-poispäinkäännös kepeille -kohta. Kuulostaa taas melkoisen hifistelyltä, mutta itseasiassa just tällaiset kohdat on aivan mun suosikkeja koko agilityn reenaamisessa:) Hieman itse epäilin löytääkö Luca kepeille melko haastavasta poispäinkäännöksestä, mutta kyllä se vaan on pätevä poika! Huomiona taas kerran myös sellainen, että kepeillä pitäis vaan enemmän uskaltaa luottaa koiraan ja lähteä rohkeasti tekeen persjättöjä jne. AJOISSA. Nyt monesti persjättö kepeillä on semmonen viimetipassa hätäisesti tehty vaikka oikeasti siinä ei pitäis olla mitään ongelmaa.

Toinen radan haastava, ja itseni yllättänyt kohta oli ennakoiva löysä valssi, jonka jälkeen olikin piiiiitkä siirtymä sivusuunnassa seuraavalle esteelle, uhkana myös se, että koira ajautuu takaakiertoon. Ei tässä kohdassa siis mitään ongelmaa myöskään ilmennyt, mutta niin sitä vaan välillä huomaa, kuinka niissä omissa radanlukutaidoissa on aina vaan kehitettävää! Ei todellakaan tuntunut rataan tutustuessa niin pitkältä se valssin jälkeen liikkuva väli:)

Jos jotakin ongelmakohtaa radalla tuli, niin se oli takanaleikkauksessa hypylle. Jouduttiin hinkkaamaan sitä melko monta kertaa ja koiran väsymys oli jo aikamoinen siinä vaiheessa, eli epävarmuus meinasi jo iskeä päälle. Mutta kuten koutsikin huomautti niin mahtavalla asenteella Luca teki ja varoi silti viimeiseen asti tiputtamasta rimoja vaikka vähän jo väsytti ja epäilytti, että mitä se emäntä haluaa. Kokonaisuudessaan siis oikein onnistunut reeni! Mielelläni olisin vielä kokeillut radan loppuosan poispäinkäännöstä kepeiltä putkeen, mutta se jäi nyt toiseen kertaan.. Tässä radassa olis kyllä varmasti riittänyt mentävää vielä toiseenkin reeniin, mutta katsotaan mitä sieltä hallilta löytyy huomenna.

- Tokoilujen osalta viikko on alkanut seuraavasti:
Eilen sisällä pitkästä aikaa vähän kaukoja lankun päällä. Meinaa pikkusen rueta jo häsläämään siinä ja tarjoilemaan kaiken näköistä, jos ei palkkaa kuulu. Pääasia kuitenkin, että tekee erittäin hyvällä tekniikalla ja vireellä! jos siellä nyt jotain pientä häsellystä ilmenee niin se on aina pienempi paha kun huono vire:) Kokeilin yhden-kaksi asennonvaihdosta myös ilman lautaa ja sekin sujui niin hyvin, että oli pakko lopettaa siihen!
Lisäksi tehtiin muutama tunnari itsekseen, eli että kävin vain itse viemässä kapulan kasan sekaan. Hyvin se sieltä etsii ja löytää oikean, mutta nyt siellä on tosiaan sitä ongelmaa, että kun oma löytyy niin jos naksausta ei heti kuulu niin pudottaa sen ja jatkaa haistelua.. sitten palaa kyllä omaan jossain vaiheessa, mutta kovin kysyvästi katsoo mua, että mitäs nyt tehdään. Oon siis varmaankin liikaa palkannut pelkästä oman merkkaamisesta, nyt pitäis päästä siirtyyn siitä eteenpäin.. Täytynee ottaa tämä puheeksi esim. seuraavissa Sinin reeneissä.

Äsken tokoiltiin sitten myös pihalla ruutua ja metallinoutoa. Ruutu on kyllä lähtenyt mukavasti etenemään! Varsinkin tänään tuntui olevan hirveä hinku sinne ruutuun jo ennen käskyä ja vauhti oli tosi hyvä. Pidentelin matkaakin jo jonkin verran ja otin vuoroin vierestä ja vuoroin puolimatkasta seisten. Yhden kerran kokeilin ilman merkkaamassa käyntiä ja sitten rupesikin epäröimään, meni hakemaan kulmamerkkiä. Pois ruudusta, merkkaaminen ja uusi yritys yhtä kaukaa--> sitten jo löytyi hyvin. Eli vielä vaan niitä merkkaamassa käyntejä paljon ja ehkä sitten vain matkaa pidentämällä eteenpäin..
Metallinoudossa otin useamman toiston hetsaamalla ja heittämällä. Kyllä sinne sekaan mahtui jo muutama oikein hyvä tarttuminenkin, jes! Mutta on siellä välillä kuitenkin edelleen sitä, että menee kapulalle, haistaa ja katsoo ja ei haluais millään nostaa mutta nostaa sitten kuitenkin:D Jokatapauksessa itse pito on parantunut huomattavasti siitä mitä oli vielä vähän aikaa sitten. Eli kovasti vaan näitä vauhtipalkkoja siitä nopsasta tarttumisesta ja sitten myös sitä pitoa. Nyt pitoharjoituksissa tein vähän seuraamista ja käännöksiä ilman mitään ongelmia. Vire oli koko reenin ajan niin hyvä, että sekin kyllä vaikuttaa tuohon pitoasentoon.

Kisapäivän mietteitä

Aurinkoista sunnuntaipäivää vietettiin tänään Lempäälän kisoissa kahden radan verran. Aika mukavalta se tuntuu, että meidän seuralaisia saa nykyään jo laskea varsinkin näissä lähialueen kisoissa kahden käden sormilla, ja tänään tuli myös monta mahtavaa palkintopallisijaa ÄSKK:n riveihin. Sen verran on kuitenkin sanottava, että ei yhtäkään niistä meidän sukunimelle, vaikka kisaajia oli sentään kolme... :D

Yritin nyt ihan tosissaan harjoitella sitä itseni psyykkaamista kisapaikalle ajellessani ja rataan tutustuessani. Täytyy sanoa, että se on yllättävän vaikeaa! Suosittelen jokaista kokeilemaan! Tavallaan vielä itsensä pystyykin valmentamaan sellaiseen "taistelumielentilaan", mutta kun tässä lajissa sitä suoritusta ei tehdä yksin, vaan mukana on myös toinen osapuoli, koira. Koiraa et voi psyykata haluamaasi mielentilaan vaikka kuinka yrittäisit. Sen kanssa ei voi tehdä molemminpuolista sopimusta siitä, että nyt tehdään se nolla vaikka väkisin. Koira menee radalle aina vasta tasan sillä hetkellä kun talutat sen lähtöpaikalle, se suorittaa siellä esteen kerrallaan eikä laske maaliin tultuaan montako rimaa tuli alas tai ottiko kaikki kontaktit.  Sillä ei ole myöskään paineita tai toivomuksia siitä, mikä olisi radan tulos, se vain menee ja tekee.

Vaikka koiran suorituksiin ei pystykään etukäteen mielikuvaharjoituksilla tai psyykkauksilla vaikuttamaan, omiinsa pystyy. En ole ihan varma vieläkään, mikä olisi paras mielentila lähteä tekemään rataa: se, että lähdetään tekemään vain ja ainoastaan nollaa tai ei mitään, vai se, että ei lähdetä liian tosissaan, toisin sanoen ei lähdetä yliyrittämään? Itse olen viimeaikoina enemmänkin kallistunut sellaiselle hälläväliä -linjalle, joka ei varmasti myöskään ole kovin hedelmällinen.. Mietin usein jo rataantutustumisessa mitkä kohdat todennäköisesti ovat ongelmallisia ja mikä virhe niissä voi tapahtua. Hyvin usein nämä virheet myös toteutuvat. Toisaalta en pidä myöskään sitä hyvänä lähtökohtana, että ns. kielletään kaikki mahdolliset virheet jo etukäteen ja puoliväkisin uskotellaan itselleen, että nolla tästä tulee. Itse en ainakaan itseäni pysty tällaiseen mielentilaan saamaan, oli rata minkälainen tahansa.

Tänään päätin lähteä radalle vain ja ainoastaan keskittyen kontakteihin, jotka viime viikonloppuna pilasivat molemmat agiratamme. Tässä onnistuin siihen nähden hyvin, että kontaktivirheitä meille ei tullut, joskin varovaiset ja melko hitaat ne olivat. Tänään ne virheet tulivat sitten muualta, molemmilla radoilla juuri niistä kohdista, joita etukäteen epäilinkin; ensimmäisellä radalla putki-puomi -erottelulla karkasi putkeen ja toisella rima tuli alas hieman huonosti liikkuvan valssin johdosta. Uskaltaisin väittää, että molemmat virheet olivat siis puhtaasti minun päänupistani johtuvia!

Miten sen kultaisen keskitien tähän psyykkisen puolen kisavalmistautumiseen sitten löytäisi? Uskon, että harjoitukset, joita olemme esimerkiksi tällä viikolla ennen kisoja - viime viikonlopun kisojen seurauksena tehneet - ovat olleet juuri oikeanlaisia, tuottivathan ne myös tulosta. Se puoli siis piti olla kunnossa. Jostain taas kuitenkin mätti, eikä syy ollut myöskään ratojen vaikeudessa, ne olivat itseasiassa todella hyvin suoritettavissa! Henkiselle puolelle siis mennään. Tästä kertoo myös se, että kun katson toisten nollasuorituksia, ne näyttävät jopa naurettavan helpoilta, vähän kuin nollat napsahtelisivat sieltä ilman sen kummempaa yritystä tai työtä. Sitten kun siirrytään siihen omaan suoritukseen, nolla tuntuu lähes mahdottomalta tavoiteltavalta! Totuus kuitenkin on, ettei sen pitäisi meille olla sen mahdottomampaa kuin muillekaan.

Tarkemmin ajateltuna on myös melko epäreilua koiraa kohtaan ikään kuin viedä siltä jo etukäteen mahdollisuus onnistua omalla asennoitumisellaan. Voisko tässä ollakin se avain oikeanlaisen ajatustavan löytymiseen? Vaikka itseä kuinka epäilyttäisi, pitäisi jostain löytyä se asenne, että koiralle on annettava mahdollisuus! Jos se mokaa, sitten se mokaa ja voi taas miettiä oliko virhe ohjauksessa vai koirassa, mutta jos itse on jo etukäteen päättänyt, että "no tää on just semmonen kohta jossa se aina pudottaa riman" niin silloin todennäköisesti myös oma ohjaus tällä kyseisellä esteellä on erilaista kuin treenitilanteessa ja voi jo siten vaikuttaa koiran suoritukseen. Ehkä yritänkin seuraavissa kisoissa psyykata itseni vaihteeksi sellaiseen mielentilaan, että me lähdetään Lucan kanssa radalle tasavertaisina kilpakumppaneina. Jos minä teen osani oikein ja luotan siihen että Luca tekee sen minkä pystyy niin tuskin se ainakaan vähempää tekee, vai? :)

Trio Niskalaukaus Mouhijärven treeneissä

ProCaniksen Marko sai meidät kaikki sisarukset keskiviikkoillan ratoksi ohjattavakseen agilityreeneihin:) Hyvin se kuitenkin siitä selvisi!

Rata oli kiva, alussa vähän haastavampi ohjauskohta, jossa kakkoselle lähetettiin melko kaukaa samalla jo itse liikkuen eteenpäin, kolmoshypylle leijeröinti jonka jälkeen vielä melko tiukka veto neloselle:) Kuulostaa kirjoitettuna sekavalta, mutta itseasiassa se sujui vallan mallikkaasti Lucapojalta! Kontaktit mätti taas jotenkin. En muista tarkalleen miten mutta oli siellä hiipimistä, lentokeinua ja mitä kaikkea, ärsyttävää!! No niihin ei kuitenkaan nyt jääty jumittamaan vaan tehtiin muuten tosi kivaa rataa. Sekä vastakäännöksessä, että "kauempaa tehdyssä niistossa" tai voisko sitä sanoo jonkinlaiseksi takaakierto-valssiksi(?) Marko korjasi mulle sitä suuntaa, jota kohtaan teen ohjauksen. Eli siis vielä selkeämmin se oma ohjaus kohti sitä paikkaa, mistä haluan koiran ponnistavan hypylle. Tämä on sellainen juttu jota oikeasti LUULEN aina miettiväni melko tarkkaan ja jota myös painotan paljon omille koulutettavilleni, mutta näköjään siinäkin on vielä tarkistettavaa.

Markolta ohjeeksi kontaktivammaisuuteen sain tehtä treenejä niin, että harjoitus loppuu aina kontaktille, josta palkka. Se on kyllä täysin totta, että en lähes koskaan palkkaa Lucaa suoraa kontaktin jälkeen, vaan usein sitten siihen otetaan vielä ainakin yksi seuraava este perään vapautuksen jälkeen.. No nyt minä sitten näppäränä tyttönä torstai-illan itsenäisessä treenissä lopettelinkin kaikki pätkät kontakteille palkkaamalla, ja hyvinhän ne nyt toimi! Enemmänkin ne on nyt kuitenkin olleet siellä jumituslinjalla, että hirveän varovaisesti menee kontaktin, eli ehkä siitä viime sunnuntain raivoamisesta jäi kumminkin joku herne sinne pääkoppaan pyörimään. Toivottavaa ainakin olis! Otin myös kannustusta mukaan kontaktille, että sain sen tulemaan ne mahdollisimman lujaa alas ja se tuntui tuossa mielentilassa auttavan. Asia on taas todennäköisesti täysin päinvastainen sunnuntain kisaradoilla, mutta katsotaan mihin tämän viikon harjoitukset on vienyt, vai onko mihinkään.

Kyllä toko on mukavaa!

Me on varmaan nyt kyllä reenattu ja touhuttu liian tiheeseen tahtiin kun tuntuu, että vaikka kuinka yritän päivittää blogiakin ajantasalle niin eihän se pysy perässä millään! Huolestuttavaa treenin paljoutta:)

No ei nyt sentään, mutta tiistaina oltiin kumminkin Marjan ja R&R:n kanssa tokoilemassa, ensimmäistä kertaa uudessa Marjan bongaamassa paikassa erään koulun pihamaalla ja hyvä paikkahan se oli reenailla!  

- ensialkuun häiriöseuraamista: En tiedä oliko Marja sitten Lucalle pienempi häiriö vai mitä, mutta ihan huomattavasti edistyneemmin kesti kohtuullisia häiriöitä, eli ohi kävelyä, lelun heiluttelua kädessä ja sen sellaista. Aluksi yhden kerran herpaantui keskittyminen, mutta muuten ei kyllä vilkuillutkaan sinne suuntaan. Tosi lyhyitä pätkiä ja nopeasti palkkaa häiriön kestämisistä, eli ei tehty liian rankaksi pikku-aussin päänupille tehtävää:) Uskoisin, että koirallekin jäi hyvä mieli tästä!

- sitten ruutua: Sinin ohjeilla reeniä, eli lähetyksiä ruutuun, joka on käyty ensin merkkaamassa. Sivulta ja itse puolivälissä seisten. Ihan hyvältä se alkaa vaikuttaan, varmaankin matkaa saisi alkaa pikkuhiljaa pidentämään, joskin sitä jo jonkin verran oon tehnytkin. Palkkauksen ajankohdan kanssa täytyy vaan olla todella tarkkana, koska yhdestäkin liian aikaisesta palkasta se kyllä tyssää just ruudun etureunalle ja kääntyy odottaan lentävää palloa.. :) Toki siellä on vielä aavistus myös mukana sitä reunamerkkien suuntaan hakeutumista, mutta uskoisin että tämän tyylin myötä se pitäisi jäädä pois, koska nyt ruutuun ei mennä ikään kuin etsimään mitään (kosketusalustaa) vaan ajatuksena koiralle pitäis kehittyä se, että mennään niiden törppöjen keskelle..

- ja vielä metallinoutoa Ronin isommalla metallikapulalla. Tämä on kyllä jäänyt täysin paikalleen junnaamaan.. Jostakin syystä se on todella vaikeaa se kapulan pito. Nyt meni hyvin lentävän kapulan perään ja tarttuikin siihen epäröimättä, mutta pito on todella huonoa ja löysää... En luota yhtään siihen etteikö saattais pudotella sitä ihan miten sattuu matkan varrelle, tosin nyt otin nopeita palkkoja joten sitä ei ehtinyt tapahtua. Metallikapulan pitoharjoitukset lopetin jossain vaiheessa sen takia, että siihen saisi lisää sitä intoa vauhtinoutojen kautta, jolloin myös se pitoasento voisi napakoitua vähän kuin itsestään, mutta niin ei kyllä ole käynyt. Marjan kehotuksesta otettiinkin vielä muutama pitoharjoitus ihan yksittäisillä askelilla tai sivusiirtymillä ja kylläpä oli vaikeaa! Eikai siinä siis auta muu kuin ottaa taas ihan pelkät pitoreenit kehiin.. Toivottavasti vaan nää puolihuolimattomat kapulan pidot ei nyt sitten leviä myös puukapuloiden puolelle! Se tästä vielä puuttuiskin.. Hui!

T & T osa 2.

Ja turhautuminen jatkuu! Tai ei se enää oikeastaan jatku, mutta märehditään nyt kumminkin vielä läpi sunnuntain kisareissu, jotta voisi jälkikäteen lukea näitä ja paukutella henkseleitä sitten JOSKUS kun ne kontaktit on täydelliset ja kaikki kisoissa toimii:)

Lauantaina päästiin vähän reenaileen vielä ennen kisoja  team Marja & bortsukohelot seuranamme. Radalla oli useampi hyvä kohta hämykontaktien harjoitteluun ja otinkin ihan reippaita ohijuoksuja, putkiin ohjauksia ja kaikenlaista kunnon pysäyttelyä kontakteille. Ei siis yhtäkään nopeaa vapautusta tai yhdestäkään aavistuksesta ei päästetty läpi, joskin niitä muutama sinne tuli! Vielä tässä vaiheessa kaikki näytti ihan hyvältä:D Jotenkin aattelin että kun edellisenä päivänä on tehty NOIN selkeää kontaktireeniä niin jotain vois olla päässä vielä sunnuntainakin. Mutta ei.

Puolentoista kuukauden kisatauko oli jälleen tehnyt tehtävänsä sillä huonolla tavalla ja kuten pelkäsin, raivollahan sinne radalle lähdettiin. Ekana hyppyrata, joka jäi kyllä sikäli harmittamaan kovasti, että meillä oli nopein aika, mutta kaksi rimaa tuli alas tiukissa päällejuoksukohdissa:( Sen toisen niistä melkein jo lähtiessä arvasinkin, että suurella todennäköisyydellä tippuu ja sittenhän niitä tuli kaksi. Tähän oli ihan selkeät kolme syytä näin jälkikäteen analysoituna:
1. mun ohjaus oli hätäistä, enkä katsonut koiraa päällejuoksuissa!
2. Luca tuli niihin TODELLA viistosti ja kuten on niin monta kertaa todettu, nämä on sille haastavia sen takapään takia..
3. tämä on ehkä tärkein syy: Jo se, että mä ajattelin, että rima tulee todennäköisesti alas on melkoisen typerä lähtökohta lähteä tekeen kisarataa!
Tuosta asenteen merkityksestä on tässä viime päivinä juteltu useampien reenikaverien kanssa ja siitä riittäis kyllä juttua. Pitäis joku kerta yrittää saada aikaiseksi jopa ihan oma kirjoituksensa aiheesta!

Joo, mutta kuten sanottu, kaksi agirataa olivat sitten täydellinen paluu sinne meidän kisauran alkuajoille. Molemmat loppuivat ensimmäiseen kontaktiin, joka tultiin raivolla läpi ilman MINKÄÄNLAISTA yritystä pysähtyä. Pahintahan tässä oli se, että en saanut onnistunutta pysähdystä edes korjauskerralla, joten ei auttanut muu kuin lompsia ulos radalta pää punasena ja harmituksesta pihisten:( Huoh.

Ensi viikonloppuna on heti seuraavat kaksi agistarttia Lempäälässä, joka on varmaankin ihan hyvä asia. Eipähän ole ainakaan sitten liian pitkästä tauosta kiinni, ja viime viikonlopun sikailut pitäisi olla vielä hyvässä muistissa.. Jotenkin vain täytyisi saada myös se oma päänuppi sellaiselle vaihteelle, että sinne radalle lähdetään suorittamaan vain ja ainoastaan onnistuneita kontakteja ja uskoa siihen, että se myös tekee ne kuten harjoituksissakin. Kaiken muun saisi varmaan taas tässä vaiheessa unohtaa, sikäli kun ei meidän kisaradat ole tainneet koskaan esim. ohjausvirheisiin tms kaatua. Vanhan pessimistin sanoin siis leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! :)

T & T osa 1.

Eli Tokoa ja Turhautumista tarkoittaa otsikko lyhykäisyydessään:)
Viikko meni taas ja mää en oo saanu mitään kirjoteltua, vaikka on täsä nyt jotain muka reenailtukin. Koitan muistutella asioita mieleen nyt useammassa eri postissa, kun tuppaa tulemaan aina niin hehtaarikirjoituksia..

- lauantaina Pro Caniksen tokosta käteen jäi lähinnä se, että seuraamisessa olis tärkeintä ottaa vain ja pelkästään häiriöreeniä. Muuta ongelmaahan siinä ei ole, mutta koska sitä suurta häiriöö on tehty todella vähän niin se kyllä vaikuttaa pahasti! Heti alkaa silmät muljuaan ja kontakti hajoaa. Ei kuitenkaan mitään ihan järkkyjä häiriöitä kannata Susannan mielestä tehdä, koska Luca selvästi paineistuu voimakkaasti niistä. Eli kohtuullista häiriötä ja kohtuulliset huomautukset kontaktin häviämisistä.
- Lisänä vielä paikkamakuun jälkeen vinkki noihin sivulta maahanmenoihin: koitetaan nyt josko niihin sais lisää vauhtia ja täpäkkyyttä kun ottaa siihen täysin uuden käskyn ja opettaa tähän sen tekniikan, että takajalat liikkuu ja etupää pysyy paikallaan. Tätä reenailtiin viikolla muutama kerta kotona ja ihan kivasti lähti löytyyn! Katsotaan mihin se vie vai viekö mihinkään.

- Maanantaina itsenäistä reenailua, kun agility oli peruttu. Tosi velttoa ja huolimatonta menoa, mutta silloin ei muistaakseni kontakteissa ollut ongelmaa.. Jotenkin tuntui vain puhti olevan koiralta pois, eli ei mikään hyvä reeni. Myös torstain reenaaminen jäi välistä pakkasen takia.

Perjantaina Sinin tokoa hallilla:
- luoksetulon stoppia. Alkuun näytettiin miltä se nyt näyttää, ja täytyy kyllä sanoa, että sekin oli jo parempi suoritus kuin pääosin kisamaisesti tekemällä:D Lisäksi palkkauksiin tuli ihan uusi oivallus: hämyssä pallo lentää HETI sen hämyliikkeen jälkeen uudella liikkeellä, eikä jäädä odotteleen pysähtymistä. Nää hämyt /suorat heitot sekaisin treenattunahan on meille jo vanhaa kauraa eikä se oo oikein mihinkään edennyt, mutta tuo nopeampi palkka nyt saattaisi tehdä asialle jotain! Muistutuksena itselleni, että välillä pallo lentää myös toisesta kädestä, millä pysäytysmerkki tulee. Vauhti pysyi kivana koko treenin ajan, mutta silti niitä suoriakin täytyy silloin tällöin väliin tehdä.
- luoksetulon maahanmenoa otettiin kiertojen/putkien kautta siten, että koira pitäis saada tuleen niin lähelle mua, että se mun suuri apu maahanmenoon olis tosi voimakas. Muutama kerta saatiin onnistuun tosi hyvin, mutta Luca ei meinaa millään tulla niin lähelle mua:D Tässä liikkeessä en oikeen edes tiedä, kumman otan käyttöön, käsimerkin vai käskyn... Käskyä oon käyttänyt, mutta käytännössä tässä täytyy lähteä melkein alusta uudelleen, niin huono se on tähän mennessä ollut! Täytyy kokeilla itsenäisesti myös suoralla: eli lyhyt matka ja koira maahan vasta aivan mun edessä.. Stopeissahan se suoralla toimii paremmin kuin kierrätysten/putken kautta.
Näissä molemmissa liikkeissä olis PALJON PALJON treenattavaa ja nyt tietäisin myös miten niitä lähtisin treenaamaan, mutta talvella näiden ulkona reenaus on vähän turhauttavaa, kun ei koira saa itseään pysähtyyn jäällä/lumella kumminkaan niin tehokkaasti..
- loppuun otettiin vielä liikkeestä istuminen nopsasti: istumisessa ei ongelmaa, se on hyvä ja varma. Sellainen huomio vain, että seuraamisen voisi istumisessa muuttaa selvästi hitaampitempoiseksi kuin muuten! Se jo kertoo koiralle vähän mitä on tulossa, ja lisäksi se auttaa istumista kun se kesken kävelyn on niin epäluonnikas liikkeen vaihdos. Hyvä vinkki jälleen:) Tietty myös etupalkkaa sais paljon ottaa, vaikka joka kerta, että se katse pysyis sinne eteenpäin eikä pää pyöris edes takaisin mun kävellessä taakse. Tämä on sama kaikissa jäävissä!

Juup. Perjantain tokoista jäi kyllä ihan hyvä mieli ja paljon reenattavaa. Vielä kun ei työt ja muut harrastukset häiritsisi niin kyllähän mää reenaisin:) Mennään tuohon otsikossa mainittuun turhautumisosioon tarkemmin tämän postauksen kakkososassa, joka luvassa myöhemmin:)

Lipsuu lipsuu

...Nimittäin kontaktit! Maanantain reeneissä samaa rataa kuin jo torstaina itsekseni tein. Kuten sanottu, tässä ei oikeastaan ollut mitään kummoisempaa ongelmaa ohjauksissa tai missään niin keskityttiin sitten vähän enemmän kontakteihin.
Nythän oon yrittänyt ottaa niitä hyvin sekalaisesti nopeilla vapautuksilla, hämyohjauksilla ja kaikkea siltä väliltä. Selvästi kumminkin on liikaa tullut niitä aavistusvapautuksia, koska nyt oli pitkästä aikaa kontaktilta lähteminen TOOOSI liipasimella. Tai tarkemmin ajateltuna ei oikeestaan ees liipasimella vaan melko persiillään:) Muutaman kerran alkureenistä ehti ottaa epäselvän aavistuslähdön kontaktilta ja sitten kun tein isoilla häiriöillä, siis ohjaten voimakkaasti seuraavalle esteelle niin sieltähän se karkaili iloisesti. Jep jep, kisoihin on reilu viikko aikaa joten nyt täytyy tehdä siihen asti VAIN ja ainoastaan isolla häiriöllä juosten ohi ja ohjaten seuraavalle esteelle. Uskoisin kyllä, että se ihan kohtuudella taas se varmuus palaa sinne kun tekee tätä muutamassa reenissä..Ongelmahan on vaan tällä hetkellä tuo paukkuva pakkanen, että katotaan koska päästään reenaan.

Tokoakin tehtiin kotitiellä tiistai-iltana. Ruutua ja merkkiä vain, mutta hyvä reeni silti! Ruutua nyt samaan tapaan kun viime perjantaina Sinin reeneissä, eli lyhyemmältä matkalta kävin vain näyttään paikan ja sit lähetys. Lähetys voi tosiaan tulla joko viereltä tai sit itse seisten puolimatkassa. Nyt tuli pelkkiä hyviä toistoja! Tosi kivasti lähti joka kerta ja hyvällä vauhdilla, paremmin kylläkin niin että oon itse puolivälissä matkaa. Eli otetaan ens kerralla enemmän sitä sivulta lähetystä. Loppuun otin vielä yhden kerran valmiin palkan ruutuun.

Merkkiä tehtiin vain niin, että ensiksi hetsasin lelulla siitä suoraa lähetys ilman mitään sivulletuloja. Tuli hyviä toistoja tästäkin, kun pidin matkan kohtuullisena (alle 10m), pidemmältä matkalta oli epäröintiä ja sellaista, että jäi pyörimään mun eteen. Hienoja merkkejä kumminkin, ja niistä lelupalkka. Tätä pelkkää merkkireeniä oliskin hyvä tehdä melkein vain ja ainoastaan korkeella vireellä ja lelupalkalla. Itse suoritus on Lucalle ihan selkeä, mut tällä sais siihen vauhtia ja "hauskuutta" lisää. Asia erikseen on sitten taas merkkireeniin yhdistettävät häiriöt, kuten ohjatun kapulat siellä kummittelemassa. Silloin namipalkka on ihan toimiva koska se lisää keskittymistä.

Hitaasti alkuun

Niin se on vaan lähdettävä taas tähänkin vuoteen reenailujen kanssa, hitaasti mutta varmasti. Tämä viikko ollaan menty jotakuinkin normaalirytmissä eli maanantaina ja torstaina agilityä. Ehkä tein?! muutamana päivänä myös jotakin hyvin pientä tokoon suuntaavaa itsekseni (lähinnä pihalla leikkimisen yhteydessä stoppeja ja sisällä kaukojumppaa tms.) ja eilen sitten treenailtiin oman seuran hallilla Sinin opastuksessa.

Mehän ollaan Lucan kanssa käyty tokoilemassa ProCaniksella nyt kolme vuotta, joten tämä sieltä poisjäänti tuntuu melkoiselta shokilta vielä. Heti kuitenkin huomasi, että kun oli uus ohjaaja niin tuli ihan erilaista reeniä, eli kyllä sitä vaan pitäis välillä vaihdella ihmisiä joiden silmäin alla treenailee!

Vähän jähmeältä tuntui tekeminen ylipäänsä, mutta tässä tärkeimmät:
- metallinoutoa hypyn kautta. Ensimmäinen kerta oli huono, jäi hypyn jälkeen aavistuksen haahuileen eikä heti ottanut kapulaa, en antanut uutta käskyä vaan odotin hetken ja sit hakikin kyllä, tästä vauhtipalkka. Seuraavat toistot olikin sitten paljon parempia: hyvällä vauhdilla hypyn yli ja ilman epäröintejä otti kapulan, ja mikäli oikein muistan niin pitokin oli suht hyvä, ei siis sitä kalinaa kuulunut ollenkaan! Kaikista tuli vauhtipalkka, ja sitä onkin hyvä vahvistaa että myös se tuontivauhti pysyis hyvänä. Palautushan ei itsessään ongelma oo. Tästä jäi ihan hyvä mieli.
- Sitten ruutua. Sini ehdotti meidän täysin paikalleen seisahtaneeseen ruutuun uutta tyyliä: kosketusalusta kokonaan pois ja ruetaan opettaan alkuun lyhyemmältä matkalta vaan käymällä merkkaamassa paikkaa ruudussa ja lähettämällä, joko vierestä tai sit itse seistään puolivälissä matkaa. Tämä tuntui toimivalta, muutama epäröinti siellä alkupään toistoissa tuli, että jouduin antaan uuden käskyn mutta käsimerkkiähän saa käyttää!! Se tuntui auttavan kummasti. Tästä tuli ihan kivojakin kertoja, ja sekaan voi aina silloin tällöin ujuttaa jonkun kerran kun palkka on ruudussa, saa olla melko takaosassa. Juu, uskoisin että tämä on hyvä juttu, ja kun suurimmaksi osaksi ruutujumitus on kumminkin johtunut vain reenin puutteesta.. Sen reenaamiseen tarvitaan se tila ja pienet järjestelyt, joten liian harvoin tulee tehtyä..
- loppuun muutama tunnari kisanomaisesti. Täytyy muuten reenailla sitä mun kääntymistä selin! Koira pompsahti ties montako kertaa pois istumasta kun käännyin, ihmetteli selvästikin että mitäs hemmettiä tää on.. Eka kerta oli taas melko huono. Jo menovauhti oli hidas, työskentely itsessään ihan hyvää, mutta sitten otti oman, tiputti, epäröi ja haisteli muita. Lopulta otti kuitenkin oman mutta senkin pudotti vielä tullessaan maahan ja mitä lie kaikkea siinä venkoili. Noh.. Toinen kerta oli jo vähän parempi, ja siinä palkkasin sitten vauhdista. Tässä vauhdista palkkaamisessa täytyy vaan olla tarkkana, et palkka ei tuu liian aikaisin, vaan vasta sitten kun a) koira on puolivälissä tulossa tai b) kun se on edessäni, mutta ei odotetakaan perusasentoon. Muuten voi helposti alkaa odottamaan palkkaa jo oikean nostamisesta! Ottaen huomioon kuinka vasta ollaan edes alettu kokeileen tunnaria ilman ritilää niin täytynee kuitenkin muistaa, että siihen nähden kehitys on ihan hyvää! Nyt täytyy kuitenkin ottaa viikolla kotona yksi reeni ritilällä ja muistutella/vahvistaa sitä työskentelyä ettei se pääse heikkenemään.

Agilityreeneistä koitan saada jotain irti sitten ens viikolla, tällä viikolla maanantain teemana oli kontaktien sivu/taakse irtoamiset jotka muuten meni ihan ok. Torstaina omatoimista hömpöttelyreeniä, radasta ei oikein saanut mitään kummempaa irti. Ens viikolla mennään lauantaina ProCanikselle tokoilemaan, mutta tällä kertaa sielläkin eri ohjaajan oppeihin! Ja vielä viimeisenä kuulumispäivityksenä: kaksiin kisoihin pistin juuri äsken ilmoittautumiset menemään eli silläkin saralla starttaillaan tähän vuoteen.

Uuteen vuoteen

Totaalinen joulu- ja vuodenvaihdetaantuma valtasi mut selvästikin tuossa 20. päivän tienoilla viime kuuta, ja samaa haahuilua on jatkunut näihin päiviin asti:) Niin treenailut kuin kaiken maailman muut ylimääräiset velvollisuudet, kuten blogikirjoittelut on jääneet siis täysin retuperälle, mutta nyt on aika uus ja startti uuteen vuoteen otettu! Tästä se taas lähtee.. kai.

Kuten sanottu, viime vuoden kisaura meillä päättyi noihin edellisiin Tamskin kisoihin. Sen jälkeen kuitenkin vielä Samu Pehkonen kävi meidän seuralaisia kouluttamassa viikko ennen joulua. Olin tosi tyytyväinen, että pääsin osallistumaan, rata oli huippuhyvä treenirata ja ainahan on silmiä avaavaa päästä "uuden" kouluttajan oppiin. Siinä taas huomaa, kuinka eri asioihin eri ihmiset kiinnittävät huomiota ja kuinka erilaisia tyylejä on lukea rataa. Enää tässä vaiheessa en viitsi alkaa ruotimaan tarkemmin tuon koulutuksen sisältöä, mutta tärkeimpänä antina kaiketi se, miten paljon oma katse koiraan helpottaa myös koiran työskentelyä. Siis jos unohdan koiran selän taakse ja hätäilen kohti seuraavaa ohjausta on todella paljon suurempi todennäköisyys, että koira pudottaa rimoja tms. Ja tottakai se katse koiraan on nyt jo ihan perusasia, turhaapa siellä radalla muuten huitoo menemään ja tekee hienoja ohjauskuvioita jos ei ole hajua missä koira menee. Yksinkertaista, mutta yllättävän vaikeaa aina välillä!

Joulu ja uusi vuosi mentiin hyvin rennoissa tunnelmissa, treenikertoja tais tulla parin viikon aikana maksimissaan se kaks kappaletta (tokoa ei lähes ollenkaan..) mutta ulkoilua ja koirakavereita senkin edestä. Kyllä nuo juhlapyhät vaan aina on yhtä mukavia, tietysti niistä seuraa sitten pienoinen arkeenpaluu masis ennen pitkää:( Pieniä käynnistymisongelmia on jälleen esiintynyt, mutta nyt alkaa taas arkikin pyörähtämään käyntiin kun muistaa ajatella, että kesää kohtihan tässä mennään ja siinä matkan varrella on tiedossa kaikenlaista kivaa! Kevättalvikin on omalla tavallaan mahtavaa aikaa, jos vaan säät sattuu kohdalleen.

Eikös tämmöseen bloggailuun kuulu näin vuoden vaihteessa jonkinlainen edellisen vuoden yhteenveto ja uuden vuoden suunnitelmien listaaminen? Tässäpä sellaista koirailun kannalta:
Vuosi 2012 koostui näistä:
 - Aloitimme Lucan kans kisauran Loppiaisena Eckerössä, kun Luca oli JO 2 1/2 -vuotias! Kiire ei siis kisaamaan ollut, mutta toisaalta reenaaminenkin aloitettiin sen verran myöhäisessä vaiheessa eikä tavoitteet koskaan ole olleet niin korkealla, että ehtiipä sitä kaiketi näinkin:)
- Startteja ykkösissä kertyi lähes hurjat 30kpl, kesällä starttailtiin lisäksi myös oman seuran epiksissä. Alkuvaiheessa ja vielä kesälläkin kisaamista hallitsivat suuret kontaktiongelmat, mutta syksyä kohti ja melkoisen työmäärän myötä ongelma alkoi jäädä taka-alalle. Nykyään on mennyt kivasti näiden osalta jo pidemmän aikaa<3
- Lokakuussa noustiin vihdoin kakkosiin, siellä startteja takana nyt vasta muutama hassu. Kisaaminen tuntuu tällä hetkellä todella mukavalta, kunhan vain taas pääsisi!
- Tokossa suoritettiin AVO1 tulos joskus ööh.. Huhtikuussa? Sen jälkeen onkin sitten vain treenailtu. Vielä kesällä ja syksylläkin ajattelin, että kun nousu kakkosiin agilityssä tulee niin sitten treenaan voittajan liikkeet kuntoon ja menen kokeeseen vielä ennen vuoden vaihdetta, mutta tämän venähtäessä se sitten jäi:) Ei vain tunnu pystyvän keskittymään kahden lajin kisakuntoon saamiseen yhtäaikaa.
- Treenien ulkopuolella Luca on elänyt (mun silmin) hyvin vaihtelevaista ja tapahtumarikasta koiran elämää:) Markus on ollut vuorotteluvapaalla aina toukokuusta lähtien, eli päivisin ei oo tarvinnut paljon yksin olla ja kaikenlaisessa äijämenossa se on saanut olla mukana. Koirakavereihin uusina ovat vuoden aikana liittyneet Riconpoika Ralli sekä anoppilaan syksyllä muuttanut "piilomalinoissi" -saksanpaimenkoira Vilma.

Vuonna 2013 aiomme:
- Kisailla agilityssä sitä tahtia kun hyvältä tuntuu:) Nyt on kova hinku kisaamaan, ja parit kisat ajattelin käydäkin tässä tammi-helmikuun vaihteessa.
- Treenata edelleen samassa ryhmässä + itsenäisesti torstaisin. Lisäksi sitten näitä satunnaisia piristyksiä ulkopuolisten koulutuksissa (esim. viime kesänä 6vkon kurssi Pro Caniksella Markon opissa oli mukavaa vaihtelua)
- Tokossa tarkoitus olisi mennä voittajan kokeeseen AINAKIN ENNEN KESÄÄ:) Sanotaan nyt näin. Katsotaan miten sitten käy, mutta mieluummin aiemmin kuin myöhemmin.
- Tähän voi kuitenkin vaikuttaa suuresti se, että kolmen vuoden jälkeen jäimme nyt kevääksi pois ProCaniksen valmennusryhmästä päällekkäisyyksien vuoksi, eli treenitahti muuttuu varmasti huomattavasti! Tarkoituksena treenailla oman seuralaisen tokovetäjän, Sinin silmien alla ainakin joka toinen viikko, mutta olen aika huolissani siitä muusta treenin määrästä.. Tokomotivaatio pääsi vähän karkaamaan johonkin tässä loppuvuodesta eikä se ainakaan vielä ole täysin palannut. Sitä lähdetään nyt sitten kalastelemaan takaisin!
- Jatkaa myös kolmatta yhteistä harrastustamme, juoksemista ja kesää kohden kun mennään niin into vain varmasti vaan nousee:) Tietysti lenkkeillään myös rauhallisemmissa tunnelmissa ja elellään toivottavasti tervettä ja onnellista koiran - ja ihmisen elämää!